22. kesäkuuta 2017

#peikkotoonaa


Apua! Täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla sillä välin, kun lukeva peikko on laittanut elämää kuntoon. Pitkä pätkä siihen menikin, mutta nyt ollaan taas täydessä terässä!

Viime viikonloppuna kirjablogeissa vietettiin lukumaratonia (jonka kooste löytyy muuten Hannan kirjokansi -blogista), jonka itse onnellisesti missasin. Nyt olen kuitenkin kolmatta päivää flunssassa. Kaksi ekaa päivää meni kalloa takovassa päänsäryssä, mutta nyt kun jäljellä on enää kurkkukipu ja räkää, voi hyvin omistaa seuraavat vuorokaudet lukumaratonille.

Luit oikein, vuorokaudet. Lukeva peikko ei tee mitään puolittain, täällä mennään joko täysillä tai ei ollenkaan! Siispä seuraavat 72 tuntia omistan kokonaisuudessaan lukemiselle.

Tervetuloa siis seurailemaan peikkoa seuraavien kolmen vuorokauden ajan! Päivitän tähän blogipostaukseen kuulumisia suunnilleen tunnin välein (tai silloin kun muistan). Aktiivisemmin päivittyvät peikon Twitter ja Instagram (@notkopeikko), jonne laittelen satunnaisia heränneitä ajatuksia, lukutunnelmia, kirjankansia ja eväskuvia! Ja eihän sitä tiedä, jos tästä eksyy vielä jonnekin peikonkolon ulkopuolelle lukemaan. :3

Ihan tosi viralliseksi aloitusajaksi tulee siis:

19:47 Sain somettamisen tehtyä ja syötyä. Täydellä mahalla on hyvä mennä löhöämään partsille, haistelemaan sadetta ja nautiskelemaan Eeva-Liisa Nyqvistin upeasta käännöksestä Siri Pettersenin Mahdista. :3 Luettuja sivuja 0.

20:47 Eka tunti takana, 71 jäljellä! En tiedä mikä Mahti (höhö) sai jättämään tuon Korpinkehien viimeisen osan kesken, mutta aika hyvin on taas lähtenyt lukeminen rullaamaan. Lueskelin parvekkeella ekan tunnin, koira jaloissa ja kirja kädessä. Nyt alkaa olla jo vähän viileää lueskella ulkona, joten päätin siirtyä sisätiloihin. Masussa sulaa hiljaksiin minttujäätelö ja Hirkan kanssa alkaa olla aika helvetin jännät paikat! (Oho, saiks täällä kiroilla? No tietenkin!) Luettuja sivuja 42.

21:46 Kaksi tuntia tiukkaa lukemista jo tehtynä, pyöreät 70 edessä. Vielä ei edes väsytä, isäntä katselee tyytyväisenä sohvalla Orange is the new blackia. 78 sivua Mahtia luettuna. Vähän vauhti takkuaa kun välillä pitää suoda huomiota miehelle, koirille tai satunnaisille nettitutuille. Tekee tosin ihan hyvää välillä irrottautua tästä kirjasta, on aika tiukkaa kamaa...

22:49 Aika hyvin pysynyt tässä tunnin välein päivittelyssä! Edelleen Mahti kesken, edelleen tosi tiivis tunnelma. Takana nyt 127 sivua (köh, saatoin unohtua vähäksi aikaa tuijottelemaan youtubea...), ja hyvällä fiiliksellä edelleen mennään. :3

23:44 Nyt alkaa jo vähän väsyttää. Join myös lonkeron, liekö sekin painaa silmäluomia? Juhannuksen kunniaksi, katsos.. No, jos pitäisi pienen breikin lukemisesta, fiilistelisi vaan musaa ja ehkä ihan vähän lepuuttaisi silmiä..?

23. toukokuuta 2017

Syytös - Bandi

고발 (Gobal)
Schildts & Söderströms
2017
Suom. Raisa Porrasmaa (ranskasta)
ISBN 978-951-52-4129-0
189 s.

Arvostelukappale

Tästä novellikokoelmasta on yllättävän haastavaa kirjoittaa. En oikein tiedä, mistä kulmasta lähestyisin aihetta. Jokaisella kirjastolaisella on ainakin yksi aivan erityinen mielenkiinnon aihe, joka saattaa vaikuttaa ulkopuolisen silmin vähintäänkin oudolta. Itselläni näitä aiheita ovat esimerkiksi äärimmäisen tiheään asutut paikat, kultit, sarjamurhaajat sekä aivan erityisesti Pohjois-Korea.

Olen kuluttanut kymmeniä tunteja katsomalla erilaisia dokumentteja Pohjois-Koreasta, tutustumalla erinäisiin pakokertomuksiin ja lukemalla maan historiasta. On kuitenkin huomattavan vähän sellaisia teoksia, jotka kuvaisivat elämää maassa olematta kuitenkaan äärimmäisten kauhujen värittämiä, kuten pakokertomukset yleensä ovat.

Pohjois-Koreasta ei ole olemassa informaatiota, joka ei olisi johonkin suuntaan värittynyttä (jopa niin, että dokumentin katsominen on jätettävä kesken, kun dokumentintekijän omat mielipiteet tulevat niin vahvoina esiin). Bandin Syytös on tosielämään pohjautuva teos, mutta siihen saa suhtautua kuten kirjallisuuteen yleensä; sellaisena kuin se on, tekijänsä näköisenä.

Bandi on kirjailijan salanimi, joka tarkoittaa tulikärpästä. Kirjailija elää (ainakin tietääksemme, hänen henkilöllisyyttään varjellaan tarkasti) edelleen Pohjois-Koreassa ja tarinat hän on kirjoittanut maassa, jonka päivittäinen elämä on hänen arkeaan. Teoksen seitsemän novellia sijoittuvat 1990-luvun alkuun. Viimeisin päiväys on vuodelta 1995, jolloin Pohjois-Korean nälänhätä vasta venytteli jäseniään. Ennen päättymistään vuonna 1998 se vaati satojentuhansien korealaisten hengen.

Bandin kertomuksista näkyy pohjoiskorealaisten arki kaikkine hankaluuksineen. Keneenkään ei voi oikein luottaa, sillä kansalaiset on opetettu ilmiantamaan kaikki näkemänsä vääryydet. Auktoriteetit ovat sellaisia, joita täytyy kunnioittaa, eikä pahaa sanaa saisi sanoa edes oman kotinsa suojissa. Bandin ajan korealaiset ovat tämän suhteen vielä melko nuhteettomia ja tekevät paljon työtä Puolueen ja aatteen puolesta. Suurin osa Bandin tarinoista sijoittuu Pohjois-Korean ensimmäisen hallitsijan Kim Il-Sungin ajalle. Korealaisten rakkaus maataan ja hallitsijaansa kohtaan näkyy myös Bandin novelleissa, joskin novelleissa on läsnä myös tyytymättömyys, järjettömän tiukka kuri sekä viha järjestelmää kohtaan.

Bandin kertomuksissa on kaikenikäisiä ja kaikenlaisissa asemissa olevia henkilöitä, jotka näkevät kukin asiat omalla tavallaan. Bandi onnistuu hyvin tuomaan esiin maan eri puolia erilaisten henkilöidensä kautta. Sulkiessani kirjan viimeinen ajatukseni kuitenkin oli, että pohjoiskorealaiset ovat kuin kytevää hiiltä. Pinnalta harmaata ja heikkoa, helposti murtuvaa, mutta kun hiukan puhaltaa, niin alta paljastuu kirkkaanpunainen hehku, joka jossain vaiheessa tulee leimahtamaan liekkeihin. On vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.

Terveiset Kutturasta - Mikko-Pekka Heikkinen

Johnny Kniga
2012
ISBN 978-951-0-38429-9
268 s.
☆☆☆
Oma

Ihminen, jonka etunimi on Saana, saa koko ikänsä kuulla kysymyksiä omasta tai ihan viimeistään vanhempien alkuperästä. En ole pohjoisesta (en edes vähän), vaikka kuinka haluaisin. Jonkinlaiselta henkiseltä kodilta se tuntuu, etelässä rintaa puristava ahdistus hellittää kun seisoo Inarinjärven rannalla ja ihan vain hengittää. Mitä kauemmas pääkaupunkiseudusta pääsee, sitä paremmalta oleminen tuntuu. Ei siis mikään ihme, että kirja, jossa pohjoinen hyökkää etelään, kiinnosti.

Heikkisen kirjassa Helsinki asettaa voimaan maaltamuuttokiellon, joka on Lapin ja Kainuun väestölle se viimeinen pisara. Pohjoista on sorrettu ja sieltä on nipistetty resursseja niin kauan kuin itsenäinen Suomi on ollut olemassa, ja nyt saa riittää. Pohjoinen julistaa sodan etelälle ja siitä alkaa Suomen toinen sisällissota. Kirjaan mahtuu kaikenlaista pohdintaa monenmonituisesta asiasta, mutta eniten kiinnitin huomiota siihen, miten sujuvasti ja humoristisella otteella Heikkinen käsittelee näinkin poliittista ja haastavaa tilannetta.

Kirjassa on useita henkilöitä, joiden kautta tapahtumien etenemistä seurataan. 
Jesse Purola on Helsinkiläinen alikersantti, joka saa komennettavakseen joukkueellisen nahjuksia, luuri kädessä kasvaneita milleniaaleja, joita ei kiinnosta juuri mikään, kaikkein vähiten sotiminen. Jessen esikuvia ovat sotaelokuvien suuret johtajat, aivan erityisesti Tuntemattoman sotilaan Koskela, jollaiseksi Jesse kovasti pyrkii. Valitettavan usein hetki ehtii tosin jo mennä sillä välin, kun Jesse jää pohtimaan, mitä Koskela tekisi.
Aino Riski on toimittaja, joka ei ole vielä onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa. Sen sijaan hän tekee freelance-hommia Keski-Suomalaiseen, koska jostain sitä rahaa on saatava. Kun sisällissota syttyy, Aino näkee tilaisuutensa tulleen ja painuu pikimmiten pieleen menneestä lehdistötilaisuudesta kohti pohjoista.
Abdi Bahdoon on somaliasta kotoisin oleva maahanmuuttaja, joka palvelee etelän joukoissa, mutta kaipaa esi-isiensä paimentolaiskulttuuriin ja aakeammille maille.
Kenties merkillisin henkilöistä on kuitenkin saamelaisjoukkojen päämies Oula, vallankumouksen alullepanija ja saamelaisheimojen yhdistäjä, jonka johdolla pohjoinen lähtee valtaamaan itselleen takaisin sitä arvostusta, jonka se on aikojen saatossa menettänyt.

Ei ole kovin vaikea erottaa, missä kirjailijan sympatiat ovat. Kuitenkin suurin osa "etelänmiehiin" kohdistuvasta kritiikistä on täysin perusteltua ja jopa paikkansapitävää. Maailma muuttuu, sille ei voi mitään, mutta Heikkisen pohdinnat siitä, minkä puolesta sotaa esimerkiksi käydään, ovat hyvinkin osuvia, puolin ja toisin. Lisäksi Heikkinen suhtautuu henkilöihinsä aika neutraalisti, eikä pyri nostamaan näitä ihmisyyden yläpuolelle. Kuka tahansa paskoisi housuun, jos metrin päässä räjähtäisi itsemurhapommittaja, sehän nyt on ihan selvää.

7. toukokuuta 2017

Sleeping Giants - Sylvain Neuvel

Michael Joseph | Penguin
2016
ISBN 978-0-718-18168-0
304 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Eläminen on joskus tosi hankalaa. Tämän vuoden alku meni lähinnä sängyssä maaten. Yritin vain pysyä hengissä, ei puhettakaan, että olisin jaksanut esim. lukea. Onneksi lääketeollisuus on keksinyt hienoja, värikkäitä pillereitä, joilla masentuneinkin peikkolapsi saa mielensä jälleen kirkkaaksi. Ihan pelkästään pillereillä ei nyt kuitenkaan mennä, käyn nimittäin myös terapiassa. o.o Puhun näistä siksi, että avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää, muistakaa se. <3

Nyt kuitenkin iloisempiin aiheisiin! Palasin maanantaina töihin ja kerkesin jo viime viikon aikana lukemaan kokonaisen kirjan! Tämä on tänä vuonna jo kolmas lukemani kirja. Edellisvuoden tahdista ollaan aika paljon jäljessä, mutta muistaakseni lupasin, etten tänä vuonna ottaisi paineita lukemisesta. Tietoisuuteni rajoilla on jo pitkään pyörinyt tämä Sylvain Neuvelin esikoisteos, Sleeping Giants. Se on putkahdellut algoritmien kokoamille suosituslistoille milloin milläkin sivustolla, mutta nyt vihdoin päätin tilata sen. Saatuani sen käsiini päätin kokeilla, kuinka ihan uuden kirjan lukeminen lähtisi käyntiin. Olin prologin jälkeen täysin koukussa.

11-vuotias Rose Franklin on ajelemassa vanhemmiltaan salaa syntymäpäivälahjaksi saamallaan polkupyörällä, kun hän putoaa maanvajoamaan. Katsoessaan kuopasta ylös, Rose näkee välkkyviä valoja ja palomiehiä, jotka ovat saapuneet pelastamaan häntä. Palomiehet sen sijaan näkevät jotain vallan muuta. Armeija ottaa haltuun valtavan, metallisen käden, jolle Rose on pudonnut, eikä Rose näe kättä vuosikausiin. Hänestä kasvaa kuitenkin fyysikko, ja aikuisena hän ryhtyy tutkimaan kummallista, jättimäistä kättä ja sen alkuperää.

Kirja koostuu haastatteluista, litteraatioista ja artikkeleista, jotka kertovat Dr Rose Franklinin ja tämän tutkimusryhmän vaiheista näiden tutkiessa ilmeisesti ulkoavaruudesta saapunutta kättä, sekä muita, ympäri maailmaa löytyviä osia. Kirjailijan valitsema muoto tekee kirjasta todella nopealukuisen, kiinnostavan ja mielikuvitusta kutkuttavan. Tämä oli ihan täydellinen lukuharrastuksen uudelleen käyntiin potkaisuun, enkä ollenkaan ihmettele, miksi kirja on saanut niinkin paljon hehkutusta osakseen.

Epäonnekseni tilini oli ehtinyt tyhjentyä sillä välin kun luin tätä, joten seuraavan osan tilaaminen jää nyt seuraavaan tilipäivään. Onneksi audible-tilillä oli kuitenkin yksi credit jäljellä, joten tiedänpähän, mitä kuuntelen lenkittäessäni koiraa...

2. helmikuuta 2017

Normaalia elämää - Maarit Verronen

Tammi
2009
ISBN 978-951-31-4743-3
155 s.
☆☆☆
Kirjasto

Kuten jo aiemminkin ilmoitin, osallistuin Ylen 101 kirjaa -projektiin. Arvonnassa lukevalle peikolle osui vuosi 2009 ja Maarit Verrosen novellikokoelma Normaalia elämää. Pidempään blogia seuranneet tietävätkin jo, että peikon historia novellien kanssa on vähintäänkin kyseenalainen, erityisesti silloin, kun novellit on valinnut joku muu.

Harmikseni menin lukemaan joitakin Ylen julkaisemia arvioita ja tekstejä Verrosen teoksesta, mikä totta kai kasvatti paineita entisestään. En ole mikään kirjallisuuden tutkija, enkä voi sanoa olevani edes asiantuntija, vaikka paljon luenkin.

En ole suomalaisen kulttuurin suurkuluttaja. Suomalainen elokuva tuppaa olemaan lähes järjestään joko hiukan turhan hurttia, tai sitten äärettömän masentavaa, ahdistuksella täytettyä räkä poskella kännissä itkeskelyä. Erityisesti, kun novellikokoelmaan tutustuessani huomasin, että novellit koskevat suomalaista elämää, tiesin heti, etten tulisi juurikaan pitämään tästä kokemuksesta.

Enkä juuri pitänytkään. Novellit ovat melko lyhyitä, muutaman sivun mittaisia. Niissä tarkastellaan erilaisia, usein melko raadollisiakin tilanteita, mutta jotenkin novelleista välittyy ehkä vähän inhokin suomalaisia kohtaan. Henkilöt tuntuivat lähes järjestään jotenkin tyhmennetyiltä ja tahallisen vastenmielisiltä. Ymmärrän toki, ettei kirjassa ollut tarkoituskaan tuoda esiin pelkkiä hyviä puolia normaalista elämästä, mutta ihan näin äärimmilleen sitä tuskin olisi tarvinnut viedä viestin saamiseksi perille.

Kuulin toisaalta, että Verrosesta on tykätty kovastikin, ja kirjallisia ansioita tälläkin kokoelmalla on. Teksti on laadukasta ja sujuvaa, novellit eivät pääty töksähtäen, ja jokaisessa niistä on jokin idea. Tämä teos ei vain yksinkertaisesti ollut minulle, enkä suosittele sitä kenellekään, joka kokee jo valmiiksi jonkinlaista ahdistusta suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta.

28. tammikuuta 2017

Blogistanian Kuopus -voittajat, 2016



Kirjabloggaajat ovat valinneet vuoden 2016 parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi Siri Kolun teoksen Kesän jälkeen kaikki on toisin.

Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuden parhaat teokset verkkoäänestyksellä 27.1.2016. Blogistanian Kuopus -palkinnon voitti Siri Kolun teos Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016). Toiselle sijalle äänestettiin Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62: Kirja kolme: Matka (WSOY, 2016) ja kolmannelle sijoittuivat rinta rinnan kaksi täsmälleen saman pistemäärän saanutta teosta; Janne Kukkosen sarjakuvaromaani Voro: Kolmen kuninkaan aarre, sekä Seita Vuorelan Lumi.

Otteita kirjabloggaajien arvioista

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

"Kirja on valoisa, sympaattinen sekä ajankohtainen, ei siis ihmekään että se on Finlandia-ehdokkaana lasten- ja nuorten kategoriassa. Kovin syvälle ei kirja mene, eikä sen tarvitsekaan. Kesän jälkeen kaikki on toisin on tällaisenaan hyvä ja ennen kaikkea uskottava. Se on kirjoitettu passelisti sopivaan pituuteen, joka toivottavasti miellyttää myös kohdeyleisöään."
Tiia, Karvakasan alta löytyi kirja

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 : Kirja 3 : Matka

"Tämä suomalais-norjalainen scifisarja tulee jatkumaan aina kuudenteen osaan asti ja myös neljännen osan pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella. Itse olen jo aivan koukussa tarinaan, joten toivon todella, että jatko-osat ilmestyvät ajallaan! En millään malttaisi odottaa miten tarinassa tulee käymään."
Reeta, Les! Lue!

Janne Kukkonen: Voro : Kolmen kuninkaan aarre

"Viihdyin Voron kyydissä hienosti, ja monivaiheinen tarina oli mukavan viihdyttävää luettavaa. Värillisenä albumi olisi ollut erittäin näyttävä, mutta mustavalkoisenakin tarina toimi erinomaisesti. Vorossa ruuduissa ja tarinan vaiheissa on vaikutteita satukirjojen maailmoista, mutta satulinnojen sekaan upotettu toiminnallisuus on täyttä nykyaikaa."
MarikaOksa, Oksan hyllyltä

Seita Vuorela: Lumi

”Seita Vuorelan Lumi edustaa kunniakkaasti kotimaista nuortenkirjallisuuden perinnettä, jossa ajankohtaisiin aiheisiin tartutaan suoraan ja kiertelemättä. Asiat kerrotaan sellaisina kuin ne ovat, ja nuorten elämä on sellaista kuin se täällä pohjolan perukoilla on. Vuorela kuitenkin myös uudistaa tätä realistisen kerronnan perinnettä tuomalla siihen maagista realismia ja nyt myös sadun maailmaa.”
Elina, Luettua elämää

20. tammikuuta 2017

Äänestä Blogistanian Kuopusta 2016!

Jälleen on koittanut se aika, kun Blogistania pääsee valitsemaan vuoden parhaat kirjat. Tänä vuonna Lukevalla peikolla on ilo ja onni jälleen emännöidä Kuopusta. Tarkemmat ohjeet äänestämiseen löydät aiemmasta postauksesta, jossa ne käydään yksityiskohtaisesti läpi.

Äänestyslinkit kerätään tämän postauksen kommentteihin. Muistathan ajastaa äänestyspostauksesi 27.1. klo 10.00. Kaikki tuohon aikaan julkaistut äänet lasketaan.

Onnea ja paras voittakoon!

5. tammikuuta 2017

Yle, 2017, kirjabloggarit ja 101 kirjaa


Vuosi 2017 on koittanut ja sen myötä suomalaisille on annettu oikein kunnon syy juhlistaa kaikkea sitä hyvää, mitä tämä maa on meille tarjonnut. Yksi suuri osa suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria on totta kai kotimainen kirjallisuus, jota juhlistetaan Ylen Kirjojen Suomi -hankkeella sekä 101 kirjaa -sarjalla.

Bloggareita kyseltiin tähän mukaan jo jokin aika sitten, ja silläkin riskillä, että olisin joutunut lukemaan jonkin klassikon (hrr), lähdin mukaan. Kirjat arvottiin, joten ennakkoon ei ollut mitään tietoa siitä, minkä kirjan sitä saisi luettavakseen. Jännityksellä sitten vain odottelemaan, minkälainen arpa kohdalle osuisi.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että lukevalle peikolle koitti uudestaan vuosi 2009! Tätä vuotta Ylen listalla edustaa Maarit Verrosen novellikokoelma Normaalia elämää, ja kuten tiedätte, tällä peikolla on novelleista hiukan huonoja kokemuksia. Aikuisiällä niitä ymmärtää jo hiukan paremmin (ja useimmiten ne saa valita itse, ei tarvitse lukea mitään toisten mielestä hienoa, jos ei tahdo), joten ehkä tästä tulee vielä ihan hyvä!

Normaalia elämää on jo minulla ja olen sitä hermostuksissani jonkin verran jo selaillutkin. Yleensä aloittaessani jonkin kirjan, asetan itseni sitä koskevaan mediapimentoon enkä lue siihen liittyviä arvioita, uutisia tai kuuntele haastatteluja. Nyt kuitenkin tunnustan tutustuneeni Verrosen kirjaa koskevaan, Ylen julkaisemaan materiaaliin. Tutustukaa tekin, niin ollaan kaikki samalla viivalla.

Loistokasta kirjavuotta 2017! <3

4. tammikuuta 2017

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016



Vuosi 2017 on kaikenkaikkiaan kirjojen ja kirjallisuuden ystäville ihmeellinen. Lukevalla peikolla on kunnia olla toista kertaa emännöimässä Blogistanian Kuopusta. Muiden kategorioiden emäntäblogeihin löytyvät linkit kunkin kategorian kohdalta. Voittajat julkistetaan 28.1.2016.

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:
Blogistanian Finlandia
Blogistanian Globalia
Blogistanian Kuopus
Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1.2017 klo 10.00.



Blogistanian Finlandia 2016

Blogistanian Finlandia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Laura LindstedtinOneiron (Teos 2016) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY 2011). Finlandiaa emännöi Lukutoukan kulttuuriblogi.


Blogistanian Globalia 2016

Blogistanian Globalia 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow). Globaliaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.


Blogistanian Kuopus 2016

Blogistanian Kuopus 2016 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2016 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Siiri EnorannanSurunhauras, lasinterävä (WSOY 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY 2013) ja Annukka SalamanKäärmeenlumooja (WSOY 2012). Blogistanian Kuopusta emännöi Notko, se lukeva peikko -blogi.

Blogistanian Tieto 2016

Blogistanian Tieto 2016 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2016 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2016 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.
Äänestys järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi 2011). Blogistanian Tietoa emännöi Kirjakaapin kummitus -blogi.


Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan perjantaina 27.1.2017 klo 10.00 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2017). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan teoksen listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Voittajakirjailijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan kukitus.

Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Kuura - Elina Pitkäkangas

Myllylahti
2016
ISBN 978-952-202-709-2
355 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Kuuran huikea kansitaide lumosi minut ensisilmäyksellä selaillessani Myllylahden katalogista nuortenkirjoja. En ole koskaan ollut mikään suunnaton ihmissusimyyttien fanittaja, mutta työn puolesta joskus tulee astuttua myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Erityisesti kirjasta kiinnostuin siinä vaiheessa, kun olin jo hetken makuuttanut sitä kirjahyllyssäni, ja töissä nuoret alkoivat kysellä kirjan ja sen tulevan jatko-osan perään. "Onks teillä Kuuraa?" "Tiiätsä sen Pitkäkankaan kirjan, mikäsenniminytoli, koska siihen tulee jatkoo?" Tämmöisistä kirjastotädille esitetyistä kysymyksistä tietää, että kirjasta on tykätty.

Elina Pitkäkankaan esikoisteos sijoittuu Turun läheisyyteen, Kuurankeron muurein suojattuun kaupunkiin. Ihmiskunta on päättänyt, että on parempi elää hiukan vankina kuin alituisesti hukkien hyökkäysten kohteena. Kirjan päähenkilöt ovat ystävykset Inka ja Aaron, jotka ovat tunteneet toisensa päiväkoti-ikäisistä saakka. Inka on tyyppinä hyvin suora, itsekäs ja vähintäänkin oman arvonsa tunteva. Aaron sen sijaan ei oikein löydä paikkaansa maailmassa, ja paikkaa tätä tunnetta pyörittelemällä neitosia minkä ehtii. Kirjan alussa Inkan pikkuveli Tuukka - tai Duke, kuten häntä kutsutaan - putoaa Kuurankeroa ympäröivältä muurilta ja joutuu sairaalaan, jossa hän myöhemmin vaipuu koomaan. Inka päättää pelastaa Tuukan, hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan taustalla häilyy jatkuvasti hukkaterrorin mahdollisuus sekä ihmissusien metsästämiseen erikoistunut järjestö nimeltä Jahti.

Pidin todella paljon Pitkäkankaan rakentamasta maailmasta. Hän on todella hyvä rakentamaan tunnelmaa ja hahmojen välisiä jännitteitä. Hän ei kaunopuheista ketään, vaan hahmojen käyttämä kieli on hyvin uskottavaa ja tuntuu luontevalta. Ehkä vähän liiankin, sillä huomasin ärsyyntyväni jatkuvasta kiroilemisesta. Ainoita epäuskottavia hahmoja kirjassa olivat kenties kaikki aikuiset, jotka tuntuivat juuttuneen jonnekin teini-iän sakeisiin metsiin hortoilemaan. Onneksi heitä kirjassa esiintyy vähemmän ja harvemmin, sillä keskiössä ovat Inkan ja Aaronin kaveripiirit, jotka puolestaan tuntuivat todella aidoilta. Inka ja Aaron ovat molemmat henkilöinä sellaisia, että minun oli hankalaa tuntea sympatiaa heitä kohtaan, mutta se lienee ollut kirjailijan tarkoituskin.

Mikä kirjassa kuitenkin kaikkein eniten jäi mieleen ja yllätti, oli Pitkäkankaan rakentama juoni. Kirjaan, jonka takakannessa puhutaan romantiikasta ja ihmissusista, suhtautuu väkisinkin tietynlaisin ennakko-odotuksin, mutta Pitkäkangas pitää huolen siitä, että kaikki ennakko-olettamukset joutuvat roskiin ja pian. Kuura sai minut kohottelemaan kulmiani useammassakin kohtaa, mutta pääasiassa juuri siksi, että kirjan juoni tekeekin äkkikäännöksen suuntaan, jota en laisinkaan osannut odottaa. Bravo, Elina, jään odottelemaan jatko-osaa tuolini reunalle!

Kuura olkoot myös Helmet-lukuhaasteen ensimmäinen kirja, eli 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.