10. kesäkuuta 2014

Eleanor & Park - Rainbow Rowell

Kansi: Olga Grlic & Harriet Russell
St. Martin's Griffin
2013
ISBN 978-1-250-01257-9
328 s.
☆☆☆☆
Oma

Eleanor & Park ihan vahingossa klikkautui ostoskoriini eräänä päivänä kuultuani tarpeeksi monta kertaa kirjan nimen. Mukaan ikään kuin tahattomasti lennähti myös Rowellin toinen kirja, Fangirl, joka tosin odottelee vielä lukuvuoroaan. Kyseessä on siis rakkaustarina oikein sieltä perinteikkäämmästä päästä, mutta mukaan on saatu ujutettua ajankohtaisiakin aiheita, vaikka vuosi on 1986.

Eleanor on isokokoinen, punatukkainen nuori nainen, jonka elämää ei voi leikilläkään kutsua helpoksi. Hän pukeutuu niin kuin toivoisi, että kaikki huomaisivat hänet, vaikka oikeasti hän toivoo, ettei kukaan vilkaisisi häneen päinkään. Park on puolestaan punkista tykkäävä poika, jonka perhe on tavallinen melkein tylsyyteen saakka, lukuunottamatta korealaista äitiä ja taistelulajeista innostunutta sotaveteraani isää. Pikkuvelikin on vähän outo. Okei, ei ehkä sittenkään ihan niin tavallinen. Eleanor tulee uutena samaan kouluun jota Park käy ja joutuu heti ensimmäisenä aamunaan kokemaan helvetin, jota myös koulubussiksi kutsutaan. Lopulta Park päästää tytön istumaan viereensä ihan vain jotta pääsisi eroon myötähäpeästään. Kirja lähteekin vähän hitaasti liikkeelle, sillä mitään rakkautta ensisilmäyksellä Parkin ja Eleanorin suhde ei todellakaan ole.

Eleanor on ihana tyttö ja realistisesti kirjoitettu. Muistan itse taistelleeni ihan samojen juttujen kanssa nuoruudessani ja Eleanorin kamppailu väkivaltaisen ja alkoholisoituneen isäpuolen, kohtaloonsa alistuneen äidin, pienempiin sisaruksiin kohdistuvan suojeluvaiston, ylipainon ja kaikkien teini-iän epävarmuuksien kanssa herättivät vahvoja tunteita. Park puolestaan on perheestä, jossa kaikki on hyvin, eikä hän voi alkuunkaan käsittää, kuinka kamalaa Eleanorin elämä oikeasti on. Park ei sitten olekaan ihan realistinen teinipoika, mutta kuka nyt chick-littiin realistisia mieshahmoja haluaisikaan? Park on ihana, ihana, ihana, kullanvärinen ja hunajainen ja kiltti ja rohkea ja voimakas ja ah, sanoinko jo, että ihana? Täydellinen miespääosa täydelliseen rakkaustarinaan.

Vaikkei Eleanor & Park kyllä ole täydellinen rakkaustarina kun sitä tarkemmin miettii. Se on ennen kaikkea kertomus ensirakkaudesta ja perhosentoukista masussa. Sekä Eleanor että Park ovat kumpainenkin tasan tietoisia ensirakkauden mahdollisuuksista selviytyä, mutta he päättävät silti yrittää. Parkia ei voi tosin kuin ihailla, niin kärsivällinen hän on, vaikka Eleanor on pykännyt ympärilleen kiviset muurit joiden hän ei haluaisi kaatuvan. Park on kuitenkin sitkeä, suloinen prinssi, joka kiipeää kiviseinää herkeämättä ylöspäin, huolimatta ajoittain niskaan satelevista kiviryöpyistä (toisin sanoen Eleanorin tunteenpurkauksista).

Eleanor & Park tyydytti ällöimelän ihastumiskirjatarpeeni paremmin kuin hyvin. Nyt voin taas palata lukemaan ankeita ja masentavia dystopioita. Muistinko muuten mainita jo, että Park on ihana? <3

9 kommenttia:

  1. Oi, tämä kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, jollaista välillä kaipaa keventämään (kirjallista) elämää! Kansi on minusta viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi tässä ainakin kutsuu, kuten myös Rowellin toisessa kirjassa Fanboyssä. Suunnittelija taitaa molemmissa olla sama. :) Mutta ihanan kevyt välipala tämä kirja on. <3 Suosittelen!

      Poista
  2. Kansi kiinnitti minunkin huomioni. Onko tämä mielestäsi nuortenkirja? Vai sopiiko romantiikan ystäville öh, kypsemmässäkin iässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on minustakin hieno, aika piirrosmainen ja vähän lapsellinenhan se on. Kirja sopii ainakin nuorille, sillä lempi jää aika tyyneksi (nuoren mittapuulla toki leiskuu, mutta jos jotain yksityiskohtaisempaa menoa kaipaa, niin kannattaa kääntyä viihdehyllyn puoleen..). Ihana vaahtokarkkikirjahan tämä on! <3

      Poista
  3. Haastoin sut tohon 11 kysymystä -haasteeseen, käy tsekkaamassa, jos haluat vastata. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos! Vastailen siihen heti kun pääsen vaan töistä karkaamaan. :D

      Poista
  4. Ihastuin tähän kirjaan. Jo kirjan ulkoasu on täydellinen.

    VastaaPoista
  5. Park ON ihana! :) Koko kirja on täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan valtaisan ihana onkin! <3 Voi että, melkein kirkaisin onnesta kun huomasin, että tämä suomennettiin. <3

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n