19. huhtikuuta 2015

Kirjan ja ruusun päivä 23.4. - Hotakainen hinguttaa, mutta mitä sen kaveriksi?

Kirjan ja ruusun päivää vietetään meidän taloudessamme usein kirjan ja kirjan päivänä. Pohdin usein, mitä ostaisin, kun jotakin pitäisi ostaa, että saisi sen kirjan ja ruusun päivän ilmaisteoksen kirjaston kokoelmaan, sitä kun ei saa mistään tilattua.





Viime vuonna ostin Alan Bradleyn teoksen Piiraan maku makea, joka ei sitten ollutkaan ihan minun juttuni. Mikäli sinä tykkäsit, niin piakkoin ilmestyy sarjan kolmas osa, Hopeisen hummerihaarukan tapaus.

Saa nähdä, mitä tänä vuonna kaupasta tarttuu mukaan, mutta jos olet yhtä hukassa kuin minä, tässä muutama vinkki niistä kirjoista, jotka itse olen lukenut ja todennut hyväksi:






Lisa Genova: Edelleen Alice

Liikuttavaakin liikuttavampi kertomus Alicesta, joka pikkuhiljaa hukkaa itsensä Alzheimerin alle. Ajankohtainen (ja aina vain ajankohtaisempi, sillä muistisairaudet ovat yleistymään päin) teos, joka muistuttaa myös meitä nuoria ja terveitä siitä, että vanhemmilla ei ole rajattomasti aikaa ja että suhteita tulisi vaalia. Koskettava kirja, josta pyörii käsittääkseni edelleen myös elokuva.






Reija Kaskiaho: Nikottelua

Ajankohtaisesta aiheesta tämäkin, hyvin kirjoitettu nuortenkirja homoudesta ja ympäristön suhtautumisesta yksilöön. Niko on kenties yksi inhimillisimpiä päähenkilöitä, joiden seurassa minulla on ollut ilo viettää aikaa, eikä Kaskiahon teosta ihan äkkiseltään arvaisi nuortenkirjaksi, sen verran hieno ja hyvin rakennettu kertomus tämä on.





Andy Weir: The Martian

Jos englanti yhtään taipuu, niin suosittelen aivan ehdottomasti lukemaan tämän. Kehuin kirjan maasta taivaaseen blogissa, jonka jälkeen lainasin sen ensin yhdelle ja sitten toiselle kollegalleni. Kaikki tämän lukeneet ovat pitäneet tästä, eikä mikään ihme. Mark Watney on hauskin, ihanin Marsin pinnalle koskaan jumiutunut astronautti!







John Green: Kaikki viimeiset sanat

Siivosin kirjahyllyä eilen ja väkersin sitten itselleni purkin, jonne tiputtelin kaikkien hyllystäni löytyvien, yhä lukemattomien kirjojen nimet. Ensimmäisenä purkista nousi Looking for Alaska, eli Kaikki viimeiset sanat. En siis ole vielä lukenut tätä, mutta Tähtiin kirjoitetun virheen ja Greenin some-persoonan perusteella odotan innolla.

6 kommenttia:

  1. Mulla pyörii mielessä ihan sama juttu, mitä sitä ostaisi torstaina. Hurjan paljon on hyviä kirjoja, mutta ehkä jätän ostopäätöksen vasta kirjakauppaan, kun pääsen hypistelemään kirjoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hypistely on paras tapa valkata kirjoja kirjakaupasta! Siinä huomaa heti mitkä kirjat kutsuvat enemmän. <3

      Poista
  2. Olen juuri lukemassa tuota Kaikki viimeiset sanat, ja se on ollut ihan hyvä kyllä tähän asti. Ja kiitos kun vinkkasit tuosta Bradleyn kolmannesta kirjasta, minä pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä kirjasta :) Täytyy tosin nyt mainita, että tuo Kuolema ei ole lasten leikkiä on toinen kirja, ja uusin kantaa siis nimeä Hopeisen hummerihaarukan tapaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Täytyypä korjata. :D Sen siitä saa kun ei tarkista. Omassa hyllyssä tosiaan odottaa tuo toinen osa omaa aikaansa, varmaan jäi kirjahyllyn siivoilusta mieleen tuo kirjan nimi..

      Poista
  3. Huippu idea tuo että tiputtaa lukemattomien kirjojen nimet purkkiin ja nostaa sieltä. Hitsit nyt pitää itsekkin toteuttaa, pitää varmaan purkin sijasta hommata vaan ämpäri tai jokin muu tilava astia. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli reilusti yli 200 nuita lukemattomia hyllyssä (oho), mutta jos laittaa oikein pienellä fontilla ja leikkaa lippuset oikein tosi pieniksi, niin kyllä ne aika pikkuruiseen tilaan saa menemään. :D Silti, mahtava idea ja propsit sille joka sen on keksinyt! Kannattaa kokeilla. :) Tuo arvaamattomuutta lukemiseen, vähän ekstriimiä elämään! ;)

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n