27. joulukuuta 2015

This One Summer - Jillian Tamaki & Mariko Tamaki

First Second
2014
ISBN 978-1-59643-774-6
320 s.

Oma

Kanadalaisten taiteilijoiden yhteistyönä tekemä This One Summer tarttui - yllättäen - kannen perusteella mukaani. Kyseessä on serkuspari, joista Jillian on kuvittaja ja Mariko tarinankertoja. Sukelsin tähän teokseen tietämättä tästä juuri mitään etukäteen, joskin kustantaja kyllä vihjaisi jo jotakin. First Second tuntuu olevan kustantaja, joka keskittyy nuoriin naisiin ja aikuistumista koskeviin kysymyksiin, tai sitten olen joutunut ehdotusputken uhriksi.

This One Summer kertoo Rosesta ja Windystä, joiden perheet viettävät vuosittain kesät Awago Beachilla. Rose ja Windy ovat ystävystyneet jo vuosia sitten ja kasvaneet yhdessä halki kesien. Tämä kesä on kuitenkin erilainen, sillä Rosen vanhemmat riitelevät jatkuvasti eikä äidistä ole oikein mihinkään. Lisäksi kylällä tapahtuu jotakin, johon Rose ja Windy puoliksi tahtomattaan sotkeentuvat. Kyläkauppaa ja ainoaa videovuokraamoa pyörittävät kesän yli kaksi teinipoikaa, joiden suusta putoilee Roselle ja Windylle melko vieraita sanoja.

Aivan ensiksikin on kehuttava Jillianin taidokasta luontokuvausta. Sarjakuvan tunnelma on läpikotoisin kuin suoraan mökkikesästä ja Jillian on onnistunut vangitsemaan kesän katoavaiset hetket sarjakuvan sivuille todella hyvin. Joitakin aukeamia oli vain pysähdyttyvä ihastelemaan, niin hyvin ne kertoivat omaa tarinaansa hahmojen välisistä suhteista, ympäristöstä ja tunnelmasta. Jillianin piirtämät hahmot ovat kauttaaltaan persoonallisia ja aidon tuntuisia, sillä jokainen on täysin omansa. Ympäripyöreitä kiiltokuvahahmoja ei tästä sarjakuvasta löydy.

Toisekseen on ylistettävä perspektiivivalintaa. Tarina kerrotaan lähinnä Rosen kokemusten ja näkökulman kautta, eikä Rose ymmärrä kaikkea kuulemaansa. Sen sijaan hän kuulee paljon sellaistakin, mitä aikuiset eivät hänen korvilleen tarkoita, ja siinäpä tärkeä muistutus kaikille vanhemmille. Rosen äiti käy läpi vaikeaa aikaa elämässään, muttei osaa puhua siitä tyttärelleen. Rose kuitenkin tietää että jotain on vialla, muttei täysin ymmärrä mitä. Sarjiksessa puututaan siis hiukan siihenkin, miten aikuiset eivät aina osaa olla lapsilleen rehellisiä. Avoimuuden tärkeys nousee myös hyvin esiin.

Yksi sarjakuvan loistavimpia juttuja on kuitenkin Rosen ja Windyn ystävyys ja sen kuvaus. Tytöt tulevat hyvin juttuun keskenään ja puhuvat kaikesta maan ja taivaan välillä. Kasvukipujakin on, mutta päällimmäisenä heidän yhdessäolostaan välittyy vaivattomuus ja välittömyys. Tytöt tapaavat toisiaan vain kesäisin, mutta silti heidän välilleen on kehittynyt erityislaatuinen ystävyyssuhde, joka saa lukijankin miettimään omaa parasta kaveriaan ja niitä rentoja kesiä mökillä. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n