28. helmikuuta 2015

Ink - Amanda Sun

Kansi: Petra Dufkova
Harlequin Teen
2013
ISBN 978-0-373-21071-8
369 s.

Oma


Ink nappasi silmään selaillessani Book Depositoryä ja ihastuin japanilaiseen miljööseen, omaperäiseen juoneen ja aivan erityisesti tähän kauniiseen, vesivärimaalattuun kanteen. Saatuani kirjan käteeni ihastelin kannen materiaalia, joka on kuin korkealaatuista, paksua vesiväripaperia. Kirjaa kuvittavat luonnokset, jotka ovat aivan omiaan tuomaan kirjaan tunnelmaa ja herättämään koko kirjan idean henkiin. Valitettavasti siihen Inkin potentiaali jääkin.

Idea siitä, että japanilaiseen yhteiskuntaan on piiloutuneena kameja, eräänlaisia henkiä tai jumalia, on minusta hurmaava. Kerrankin kirja, jossa ei ole yhden ensimmäistä vampyyria, ihmissutta tai muutakaan totaalisen loppuunkaluttua taruolentoa, vaan jokin nuortenkirjallisuudessa ihan uusi ja tuore olento! Tai siis näin ajattelin, ennen kuin todella luin tämän kirjan. Kirja alkaa samaan tyyliin kuin ah, niin monet katsomani japanilaiset iltapäivä draamat tai animet. On paljon kaunista maisemaa, hiljaisuutta, estetiikkaa ja niitä merkityksellisiä, pysähtyneitä hetkiä jolloin vain katsotaan toista silmiin ja tiedetään, mitä tuleman pitää. Harmi vain, että tuo tunnelma ei kestä.

Ink on epätoivoinen yritys yhdistää japanilaista ja länsimaalaista kerrontatyyliä. Harmi vain, että nämä eivät sovi laisinkaan yhteen. Kirjan päähenkilö on siis Katie, joka menettää äitinsä ja joutuu muuttamaan Japaniin tätinsä luoksi siihen saakka, kunnes selviää, onko hänen isoisänsä selvinnyt syövästä vai ei. Kanada jää siis taakse ja Katie muuttaa Shizuokaan, jossa nuori tyttö joutuu aloittamaan uuden elämän. Hän päätyy kouluun, jossa onnistuu saamaan jopa kaksi ystävää, mutta yllättäen hänen ympärillään pörrää poikia, joilla on mitä mielikuvituksellisimpia kampauksia, aivan kuin jossain j-doramassa. Nämä pojat ovat - totta kai - myös henkeäsalpaavan kauniita, itsevarmoja ja sillä japanilaisella tavalla poikamaisen ärsyttäviä charmikkaita. Katie sattuu paikalle kun eräs näistä kauniista pojista, Yuu Tomohiro, on jättämässä edellistä tyttöystäväänsä. Katie ihastuu poikaan välittömästi ja lähtee seurailemaan poikaa oikeastaan ilman mitään oikeaa syytä. Selviää kuitenkin, että Tomohiro on kami ja että he ovat molemmat suuressa vaarassa.

Katie on todella raivostuttava päähenkilö. Hän on mahdoton, itkee jatkuvasti, kitisee ja valittaa, eikä osaa noudattaa neuvoja. Hän hankkiutuu vaaraan vastoin viisaampiensa neuvoja, eikä edes selviydy vaarasta yksin, vaan tarvitsee pelastavaa sankaria. Hän on heikko ja typerä, mutta hänellä sattuu olemaan jotakin tekemistä kamien kanssa, vaikkei itsekään tiedä mitä se mahtaa olla. Tomohiro jää etäiseksi, eikä oikeastaan missään vaiheessa muutu mielenkiintoiseksi. Selviää että hän on komea, voimakas, ja värjännyt hiuksensa kuparinpunaisiksi, harrastaa kendoa ja piirtelee juttuja, mutta muutoin hänestä ei oikein ota selvää. Minun oli todella vaikea kiinnostua näiden kahden välisestä suhteesta ja koko me kaksi vastaan muu maailma -juonesta. Josko seuraavaksi jotakin oikeasti hyvää?

25. helmikuuta 2015

Helmikuun kirjasaalis

Koska olen perinjuurin ihastunut tällaisiin postauksiin, jossa ihmiset esittelevät viimeisimpiä lisäyksiä kokoelmiinsa, päätin keskiviikkoaamuni ratoksi tehdä itsekin tämmöisen. Lenkkeilin juuri postille ja takaisin hakemaan loputkin helmikuun saaliistani (josta tosin muutama kirja on vielä matkalla, mutta listaan ne vaikka sitten tuonne loppuun goodreads-linkkeineen, se lienee kirjaihmisille se tutuin foorumi).

Katselin noita nemon kustantamia, valtaisia kuvatietokirjoja kirjakaupassa jokunen viikko sitten ja himoitsin aivan erityisesti tuota Eläinten sukupuuta. Silloin päädyin ostamaan suurensuuren tietokirjan nimeltä Astronomica, joka esittelee avaruutta ja se ilmiöitä. Tilasin jälkikäteen kuitenkin nämä kaksi adlibriksestä, sillä joskus muutamakin euro tuntuu paljolta. Kuten juuri ennen tilipäivää, köh.

Loput kirjat ovatkin sitten Book Depositorystä. Mietin juuri tuossa kotiin kävellessäni, etten tosiaan juuri osta suomenkielisiä kirjoja omaksi. Hinta totta kai ratkaisee, mutta erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuutta suomennetaan niin perinjuurin vähän ja sekin vähä mitä suomennetaan, yleensä käännetään todella myöhään esimerkiksi Ruotsiin tai Venäjään verrattuna (Venäjä on kuulemma oikea tehokääntäjä, osaisinpa venäjää). Tämänkertaisiin kirjoihin vaikutti mm. little book owlin kirjahyllykiertue (ahhaha, minusta ei ainakaan tule koskaan kääntäjää) sekä jessetereaderin samanlainen.

Ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle kirjat ovat siis:

Andrew Smith: Winger - Kertoo Ryan Dean Westistä, joka opiskelee sisäoppilaitoksessa. Muuta en juuri tästä kirjasta tiedä, mutta ainakin se on hieno!

Victoria Aveyard: Red Queen - Kuka voi vastustaa verta valuvaa kruunua? Mmh. <3

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Yritän lukea enemmän fantasiaa, ihan oikeasti yritän. Luin sitä nuorempana niin paljon, mutta jostain syystä se ei nyt vaan lähde. Oletan, etten ole vain löytänyt vielä Sitä Oikeaa. Kenties pitäisi palata takaisin Raistlinin pariin?

Jay Kristoff: Stromdancer ja Kinslayer (Lotus War kirjat 1 & 2) - Japanilaista steampunkia. Japani nostaa jostain syystä jälleen päätään kirjavalikoimassani. Hm. Steampunk on myös yksi taiteen suuntaus johon haluaisin tutustua, mutta josta en vain saa oikein kiinni. Silti, aion yrittää!

Kazu Kibuishi (toim.): Flight vol. 3 - Nelosvolyymissä on mukana JP Ahonen (siis Villimmän pohjolan tekijä), mutta perfektionistin täytyy hankkia kaikki osat. Mielellään järjestyksessä. Ja samalta kustantajalta niin, että ne ovat saman kokoisia ja näköisiä. Kyllähän te nyt tiedätte.

Katie Scott & Jenny Broom: Eläinten sukupuu - Aivan järjettömän mielettömän nätti kirja, joka käsittelee eri lahkot hyvin suppeasti, mutta suupalan kokoisina. Lapsille suunnattuhan tämä onkin, eli sinällään hyvä! Jos kiinnostuu jostakin enemmän (niin kuin esimerkiksi haista, joista kuvattuina on vain (yllätys, yllätys) valkohai) voi siihen perehtyä sitten toisaalla lisää.

Aleksandra Mizielinska ja Daniel Mizielinski: Suuri karttakirja - Huikean hieno kuvaus eri maista, kuvitettu jännittävin kuvin. Kukin maa on niin täynnä kaikkea mielenkiintoista tilpehööriä, että sivuille voisi juuttua tunneiksi. Ihan parhautta koko kirja! <3 Oli myös hauska huomata, kuinka vähän oikeasti tietää eri maista. Ihan kaikkia tässä ei tosin kuvata (esim. Koreat jäävät täysin sivuun), mutta varmaankin on ollut tarkoituksena pitää kirja käsiteltävissä.

Marissa Meyer: Cinder - Tämä kirja tuijotteli minua jo ollessani työharjoittelussa Pointin kirjastossa joskus 2013. Päähenkilö on kyborgi, enough said.

Lisa Genova: Left Neglected ja Still Alice - kollegani suositteli Genovan kirjoja ja kun Moore vielä voitti Oscarin parhaasta naispääosasta Still Alicessa, pakkohan tämä oli hommata. Vielä kun ajattelee kuinka todennäköistä on, että tässä vielä itse hapertuu aivoista. Pelottava ajatus, mutta toisaalta se antaa syyn elää jokaisen päivän täysillä!

Ja vielä viimeisenä Amanda Sun: Ink - Japaniin sijoittuva nuortenkirja, jossa on (ilmeisesti) paperijumalia. Hurrrjan nätti, vesivärimaalatun näköinen kansi. Todella hieno. Aloitinkin tätä jo vähän, ja kirja tuntuu aika samanlaiselta kuin animen tai japanilaisen iltapäivädraaman katsominen - samanlaisia pysähtyneitä hetkiä ja merkityksekkäitä katseita. Voin hyvin kuvitella vaikkapa YamaPIn Tomohiroksi. Oih ja voih, fanityttöhuokaus!

Ja tosiaan, matkalla on vielä jokunen kirja, nimittäin:
Amanda Sun: Rain (Inkin jatko-osa, jonka tilasin heti kun tajusin, kuin lupaavalta ensimmäinen osa vaikuttaa)
Cheryl Strayed: Wild (suomennettu nimellä Villi vaellus, johon myös tartun kollegan suosituksesta)
Brandon Sanderson: The Final Empire (Mistborn-sarjan ensimmäinen osa)
Kody Keplinger: The DUFF (pakkohan tämä oli ostaa, kun elokuvakin ja kaikkea...)
Margaret Atwood: MaddAddam (tämä oikeastaan makoilee jo tuolla pöydällä, en vain huomannut napata sitä tuohon kuvaan mukaan.. oho.)

24. helmikuuta 2015

Miss Fortune Cookie - Lauren Bjorkman

Kansi: April Ward
Henry Holt
2012
ISBN 978-0-8050-8951-6
279 s.

Oma

Kuten varmaankin jo tiedätte, teen usein kirjaostoksia täysin kannen perusteella. Joskus sivupalkin ehdotuksissa on jokin, kirja, joka vain näyttää niin uskomattoman hyvältä, että tahdon sen, enkä viitsi vaivautua edes lukemaan arvosteluja. Arvosteluihin en yleensä muutoinkaan luota, sillä tuppaan pitämään asioista, joita muut inhoavat ja päinvastoin. Bjorkmanin teoksen nimi oli tällä kertaa se, johon lankesin. Ei tuo kansi nyt mikään ihan hirveän ihmeellinen ole, mutta Miss Fortune Cookie, kun sen lausuu, taipuu herkästi Misfortune Cookieksi, epäonnen keksiksi. Ihastuin sanaleikkiin ja oletin, että kirjassa olisi jotakin mielenkiintoista ja jännittävää. Voi kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Miss Fortune Cookie kertoo Erinistä, tytöstä, jonka äiti on irlantilaista sukujuurta ja jonka isä on (kai) kiinalainen. Joka tapauksessa Erin on syntynyt Kiinassa ja identifioituu kiinalaiseksi. Hän puhuu sujuvaa mandariinia (vai kantonia?) ja värjää hiuksiaan mustaksi sopeutuakseen paremmin kiinalaisten ystäviensä joukkoon. Salaa lähestulkoon kaikilta paitsi ystävältään Liniltä Erin pitää myös blogia, jossa hän neuvoo nuoria näiden elämän suurissa kysymyksissä. Blogin nimi on, kuinkas muutenkaan, Miss Fortune Cookie.

Tämä kirja on suoraan sanottuna tylsä. Luin reilusti yli puoleenväliin ennen kuin kirjassa tapahtui mitään edes melkein mielenkiintoista, ja sittenkin jaksoin jatkaa lukemista vain siksi, että a) Erin rakastui (oli jo aikakin!) ja b) olin jo yli puolenvälin, eli voiton puolella. En osaa sanoa suoraan, mikä tässä kirjassa mätti niin pahasti. Periaatteessa idea on mielenkiintoinen: Erinin ystävä Mei seurustelee äidiltään salaa Darrenin kanssa, joka on päässyt Stanfordiin. Mein äiti kuitenkin haluaa tyttärensä menevän Harvardiin. Mei kirjoittaa Miss Fortune Cookielle ja kysyy neuvoa, ja noudattaa sitten saamaansa neuvoa. Koko juttu on mielenkiintoinen ja siitä olisi saanut aikaan varmasti todella hauskan kirjan, kenties paremman, huumorintajuisemman kirjailijan käsissä.

Tällaisenaan kirja on kuivakka, sillä Erin on epävarma ja kummallinen päähenkilö, hiirulainen jossa ei ole juuri mielenkiintoisia puolia. Häntä ujottaa valtaosan ajasta ja hän taistelee omien ennakkoluulojensa ja epävarmuuksiensa parissa. Sellainen ei ole järin mielenkiintoista luettavaa. Jopa romanssit on kirjoitettu kömpelösti ja ne jäävät sivuosaan. Siis nuortenkirjassa, jossa romanssin voisi olettaa olevan pääosassa. Sen sijaan kirjassa keskitytään (tai ollaan keskittyvinään) ystävyyteen. Siinä Bjorkman onnistuukin ihan hyvin, sillä Mein, Linin ja Erinin ystävyyssuhteita pohdiskellaan kirjassa sivutolkulla. Harmi vain, ettei näiden kolmen ystävyydessä ole oikeastaan mitään erityistä tai ihmeellistä.

18. helmikuuta 2015

My Heart & Other Black Holes - Jasmine Warga

Hodder & Stoughton
2015
ISBN 978-1-444-79153-2
302 s.

Oma

Kirjallisuusguruni Paula lähetti minulle taannoin linkin (jonka editoin tähän heti kun pääsen työsähköpostini ääreen, sillä siellä se on, enkä nyt kuollaksenikaan muista, mistä lista löytyy) nuorille suunnattuihin ahdistuskirjoihin. Suomessa asioita käsitellään ehkä vähän eri tavalla, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa mielisairaudet ovat edelleen suuri tabu. Onneksi sielläkin aletaan jo pikkuhiljaa ymmärtämään, että esimerkiksi masennus on suurissa osissa tapauksia täysin hoidettavissa oleva sairaus, eikä se tee ihmisestä yhtään sen huonompaa kuin muista, vaikka ihminen kenties itse niin ajattelisikin.

Jasmine Wargan kirjassa Aysel, fysiikkaa rakastava nuori tyttö, sekä Roman, entinen koripalloilija ja todella suosittu, komea poika, ovat toisilleen täysin tuntemattomia, kunnes törmäävät toisiinsa nettisivulla, joka on lupaavasti nimeltään Smooth Passages. Kyseessä on itsemurhafoorumi ja Aysel sopii päättävänsä päivänsä Romanin kanssa yhdessä, sillä molemmat tarvitsevat tuekseen jonkun, joka ymmärtää heidän halunsa päästä tästä maailmasta. Kirjassa on puolensa ja puolensa.

Tehdessäni kirjavinkkauksia ja keskustellessani nuortenkirjoista muutenkin, kohtaan usein kysymyksen: "uskaltaako niiden antaa lukea tällaista, eivätkö ne sitten mene ja tee itse perässä?". Sanoisin, että ensinnäkin luottamus nuoriin on näköjään todella olematon, ei pelkän kirjan (tai pelin, tai artistin) takia tehdä näin suuria päätöksiä. Elämässä täytyy olla jotakin todella pahasti pielessä ja usein edellä mainitut ovat vain pakokeinoja, yritys kaataa kammottavat ajatukset edes hetkeksi. Toisekseen sanoisin, että Wargan kirjan kaltaiset kirjat saattavat olla pelastus joillekin. Lukiessani Rannelan Läpi yötä toivoin lähes joka hetki, että se olisi ollut kirja, jonka olisin itse voinut nuorena lukea. Hyvä kirja on kuin ystävä, joka ymmärtää silloin kun oikeat ystävät eivät ymmärrä. 

Masennus on kokonaisvaltainen kokemus, jota ei pääse pakoon kuin ehkä hetkittäin, eikä sellaista voi ymmärtää itse sitä kokematta. Tässä kirjassa Ayselilla on hienoja, hyvin rakennettuja ajatuksia, joihin masennusta poteva voi hyvin samaistua. Aysel puhuu esimerkiksi mustasta etanasta, joka elää hänen sisällään ja syö kaikki hänen tunteensa. Roman sanoo ymmärtävänsä, miksi Aysel puski viimeisetkin ystävät elämästään eläessään kaikkein vaikeinta aikaansa. Kun oma suru on niin kaikenkattavaa, että pelkää hukuttavansa muutkin sen alle, mikäli heidät päästää liian lähelle. Itsekin iloista teeskennelleenä tiedän, miltä tuntuu kun oikeat tunteet täytyy piilottaa tai tietää, että jää yksin. Nuorena sellainen on erityisen hankalaa ja silloin kaipaa vain jotakuta, joka ymmärtää. Joskus kirja voi olla se jokin, joka tarjoaa tukea.


Wargan kirjassa on kuitenkin melko yllätyksetön loppu. Toivoin niin kovasti, että kerrankin olisi kirja, jossa ei uhrattaisi kaikkea pelkän lopun vuoksi, mutta kenties tällainen kirja tarvitsee tällaisen lopun. Harmillista on, että asiat jäävät pahasti levälleen eikä esimerkiksi missään vaiheessa selviä, mitä Ayselin isälle (joka on kirjassa melko suuressa roolissa esiintymättä kirjassa oikeastaan kertaakaan) nyt sitten loppujen lopuksi oikein kuuluu. Muutoin kirja on siis todella hyvä, uppouduin tähän bussissakin niin, etten edes huomannut kun kuljimme Tikkurilan kautta. Ensin oltiin Vantaankosken asemalla ja sitten oltiinkin yhtäkkiä jo Simonkylässä ja elämästäni oli kadonnut tunti jonnekin. Hupsista!

14. helmikuuta 2015

A Thousand Pieces of You - Claudia Gray

Harper Teen
2014
ISBN 978-0-06-227896-8
360 s.
☆ (☆)
Oma

Ensimmäistä kertaa tämän blogin aikana olen kirjan luettuani täysin sanaton. Koetan vuodattaa lukukokemukseni tähän sellaisena kuin se oli, mutten voi taata, että onnistun kuvaamaan sitä edes puoliksi niin uskomattomana, kuin se oli. Hetken mietin, josko kulkisin taaksepäin ja poistaisin yhden tähden kaikista aiemmin lukemistani kirjoista, sillä en ihan heti muista ensimmäistäkään kirjaa, joka olisi tehnyt tällaisen vaikutuksen tai jättänyt tällaisen olon.

A Thousand Pieces of You nousi Goodreadsissa ehdotusten joukkoon ja ihastuin tähän kanteen samantien. Alkuun se vaikuttaa sekavalta, mutta kun sitä tarkastelee lähemmin, sen mieletön kauneus valtaa mielen. Kirjan luettuani en voi kuin huokailla tätä katsellessani. Kirjan lukeminen oli tunteellinen kokemus ja viivyttelin viimeisten viidenkymmenen sivun lukemista niin kauan kuin maltoin, sillä seuraava osa tähän sarjaan ilmestyy (ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan) vasta marraskuussa, ja siihen on vielä luvattoman pitkä aika. Kenties otan ja luen tämän vielä uudestaan ennen seuraavaa osaa (kyllä, tämä on niin hyvä, että jopa kiireinen kirjablogisti/kirjavinkkari haluaa ja aikoo ehtiä lukemaan tämän toiseen kertaan).

Kirja kertoo siis Margueritesta, jonka vanhemmat ovat huippuälykkäitä ja menestyneitä fyysikoita. Yhdessä he ovat ratkaisseet, miten ihmisen on mahdollista matkustaa eri ulottuvuuksien välillä. Margueriten isä kuolee onnettomuudessa ja samaan aikaan Paul katoaa, mukanaan Firebird, amuletti, joka mahdollistaa eri ulottuvuuksien välillä hyppimisen. Marguerite pakottaa Theon, toisen vanhempiensa harjoittelijoista, ottamaan hänet mukaansa, kun selviää, että Theo on onnistunut kunnostamaan kaksi prototyyppiä Firebirdistä. Yhdessä he lähtevät jahtaamaan Paulia halki ulottuvuuksien, päätyen ainakin futuristiseen Lontooseen ja tsaarin johtamaan Pietariin.

Kirjan premissi on yksinkertainen ja scifimäinen, mutta mitään kovaa scifiä tämä teos ei todellakaan ole. Sen sijaan Gray kirjoittaa niin tunteisiin vetoavasti ja romanttisesti, etten edelleenkään usko tätä kirjaa todeksi. Kirjassa vaihtelevat toiminnantäyteiset kohtaukset, Margueriten muistot Paulista, mielikuvituksekas maisemankuvaus ja kaikkea tätä vetää mukanaan juoni, josta nautin suunnattomasti. Eräässä kohtauksessa Paul kertoo Margueritelle, että uskoo voivansa todistaa kohtalon todella olevan olemassa, sillä eri ulottuvuuksissa samat ihmiset tuppaavat törmäämään paljon useammin, kuin matemaattinen sattuma tuntuisi suovan. Tämä ajatus värittää lukukokemusta kautta kirjan Margueriten ja Paulin törmätessä toisiinsa yhä uudestaan eri ajoissa ja paikoissa.

Rebel Bellen luettuani ajattelin, että tulisi olemaan todella haastavaa tarttua mihinkään kirjaan sen jälkeen, sillä kuvittelin, että se oli hyvä. Se on hyvä, muttei mitään verrattuna tähän. Claudia Gray on lahjoittanut nuorten aikuisten kirjallisuudelle aarteen, joka on hyvin suunniteltu, hyvin kirjoitettu ja kaikin puolin muutoinkin lähes täydellinen kokonaisuus. Nyt ei auta kuin jäädä odottamaan seuraavaa osaa. Olisipa jo marraskuu.

11. helmikuuta 2015

Rebel Belle - Rachel Hawkins

G. P. Putnam's Sons
2014
ISBN 978-0-399-25693-6
345 s.

Oma

Rebel Belle on yksi niitä kirjoja, joka aina silloin tällöin ilmaantui Book Depositoryn tai Goodreadsin ehdotuksiin, mutta jonka vaaleanpunainen (olkoonkin että siinä on tikari) kansi hämäsi minua siinä määrin, etten viitsinyt ensialkuun edes ottaa selvää siitä, mikä tämä kirja oikein oli naisiaan. Tässä eräänä päivänä huomasin Goodreadsissa seikkaillessani, että tälle kirjalle on piakkoin ilmestymässä jatkoa. Lueskelin muutaman kommentin ja niiden perusteella minun oli pakko perehtyä tarkemmin tähän ensimmäiseen kirjaan. Kuten nykyään on muodissa, kirjan kuvausteksti ei juuri kerro kirjan oikeasta sisällöstä, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut, nimittäin kyseessä on MIELETTÖMÄN hyvä kirja. Tästä nyt suomentajalle vinkkiä.

Rebel Belle kertoo Harper Pricesta, tytöstä, joka on luokkansa priimus ja takuuvarma Homecoming Queen. Hän on omistanut elämänsä koululleen ja itsensä täydelliseksi tekemiselle, hänellä on - ainakin pintapuolin - täydellinen perhe, koti ja poikaystävä, parhaasta ystävästä ja todistuksesta puhumattakaan. Koulun tanssiaisiltana Harper kuitenkin poikkeaa naistenhuoneessa laittamassa huulikiiltoa, ja joutuu kummalliseen tilanteeseen, jossa koulun talonmies Mr. Hall lukkiutuu naistenhuoneeseen hänen kanssaan, paljastuu valeasuiseksi nuoreksi mieheksi, suutelee häntä (tai oikeastaan puhaltaa jotain kylmää hänen suuhunsa, hrr) ja kuolee sitten miekanviiltoon. Seuraavaksi Harperille selviääkin, että hän on Paladin, jonka tehtävä on suojella (ketäpä muuta?) David Starkia, poikaa, jota Harper inhoaa kenties kaikkein eniten koko koulun oppilaista.

Pelkäsin koko ajan kirjaa lukiessani, että se kompastuisi johonkin nuorten fantasian miljoonista kliseistä. Yllätyksekseni kirja pysyy tuoreena loppuun saakka. Rebel Belle heittää kaikki ennakkokäsitykset päälaelleen ja tuo genreensä raikkaita tuulia. Harper on siis tyttö, joka suojelee Davidia. Siinäpä jo heti yksi uusi juttu. Sitten paljastuu, että kirjassa ei ole kolmiodraamaa, vaikka ainekset siihen kyllä löytyy. Selviää myös, että Harperin poikaystävä Ryan Bradshaw on kenties herrasmiesmäisin teinipoika koskaan. En lähtenyt tutkimaan, kuinka totuuspohjainen tai tutkittu kirjan Paladin-juonikuvio on, mutta olen ainakin itse täysin myyty. Liityn siihen kuolaavien fanityttöjen joukkioon, joka odottaa seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Olipa virkistävää lukea vaihteeksi jotain aivan erilaista. <3

7. helmikuuta 2015

The Elite - Kiera Cass

Kansi: Gustavo Marx & Erin Fitzsimmons
Harper Teen
2013
ISBN 978-0-06-205996-3
323 s.

Oma
The Selection


Ensimmäisessä osassa valittiin 35 tyttöä, jotka esiteltiin Illéan valtakunnan prinssille vaimoehdokkaina. Illéan nuorta valtakuntaa riepovat kapinalliset, joita on niin Pohjoisia kuin Eteläisiäkin, ja edellisen osan lopussa tilanne kärjistyi niin kauhistuttavaksi, että the Selection kutistettiin kuuden tytön Eliteksi, johon America Singer nyt kuuluu. Purettuaan sydämensä surut prinssi Maxonille, America sai manipuloitua prinssistä irti lupauksen, ettei tämä lähettäisi tyttöä kotiin ennen kuin hänen olisi aivan pakko, ellei American sydän sitten muuttaisi mieltään ja lämpenisi sitten kuitenkin Maxonille. Lienee sanomattakin selvää, että niinhän siinä sitten käy, mutta toisaalta America ei ole myöskään valmis luopumaan ensirakkaudestaan Aspenista, varsinkaan kun mies ilmestyy vartijaksi palatsiin ja vanhat tunteet saavat tilaisuuden lämmetä uudestaan.

Jos totta puhutaan, The Elite on vielä edellistäkin osaa huonompi. American maailma pyörii täysin vain ja ainoastaan American ympärillä, eikä muiden tunteilla ole väliä. Hän pyörittelee Aspenia ja Maxonia tasan niin kuin haluaa, mutta muuttuu kuitenkin järjettömän mustasukkaiseksi nähdessään Maxonin tapailevan muita Eliitin jäseniä. Hänen teoissaan ei ole mitään logiikkaa ja hän toteaa useammin kuin kerran olevansa vihdoinkin täysin varma tunteistaan, ettei ole koskaan ennen tuntenut mitään tällaista eikä tätä voi mikään horjuttaa! Paitsi seuraavan nurkan takaa kaartava Aspen/Maxon, jonka silmät ovat ah niin ihanat ja joka on muutenkin ah niin ihana. America on raivostuttava itsekeskeinen diiva, ja häneenkö vielä pitäisi samaistua? Tuskin.

America heittäytyy kaikkien mahdollisten tekoselitysten ja viivytysten varaan jotka vain suinkin pienestä typerästä päästään keksii. Hän venkoilee ja välttelee, vaikka tajuaa (tai ainakin väittää tajuavansa) itsekin, että hänen elämänsä tilaisuus saattaa olla pakenemassa hänen käsistään. Maxon on näistä kolmesta kenties fiksuin, sillä vaikka hän on jostain mielenhäiriöstä täysin rakastunut Americaan, hän tajuaa kyllä tytön pelleilyn ja jatkaa muiden ehdokkaiden tapailua. Suoraan sanottuna en olisi ollenkaan pahoillani, vaikka America lykättäisiin kolmannessa kirjassa (jonka ostin ennen kuin tajusin mitä olin mennyt tekemään, ja siispä aion myös lukea sen, ellei se sitten saa silmäni vuotamaan verta) kokonaan sivuun ja tilalle astuisi joku fiksumpi ja parempi prinsessaehdokas.

Silti. Iih, prinssi! Ooh, mitä pukuja! :D

6. helmikuuta 2015

The Selection - Kiera Cass

Kansi: Gustavo Marx & Sarah Hoy
(Valinta, Pen Paper, 2016)
Harper Teen
2012
ISBN 978-0-06-205993-2
327 s.

Oma

Tässäpä on nyt taas yksi puhtaasti kannen perusteella valittu kirja. Olen viime aikoina ottanut tavaksi katsella Youtubesta erinäisten kirjavloggareiden videoita, joissa esitellään usein kuukauden kirjaostoksia ja kirjahyllyn sisältöjä. Uskoisin kenties ensikertaa törmänneeni tähän kirjasarjaan eräässä sellaisessa. Niin tai näin, luettuani Atwoodia kaipasin jotakin kevyempää ja tässä sitä kuulkaa on, kevyttäkin kevyempää.

The Selection kertoo Illéan valtakunnasta, jonka prinssi Maxon on tullut täysi-ikäiseksi ja on aika järjestää jälleen The Selection, eli vapaasti suomennettuna Valinta. Jokaisesta Illéan provinssista arvotaan yksi tyttö ja koko 35 nuoren neidon kaarti kärrätään prinssin eteen esittelemään parhaita puoliaan. America Singer (tirskmikänimi) on yksi näistä naisista ja pohjattomasti rakastunut Aspeniin, alemman kastin edustajaan, eikä todellakaan haluaisi osallistua mihinkään typerään naimakisaan. Aspen kuitenkin puhuu American ympäri. Juuri ennen valinnan tulosten julkistamista Aspen kuitenkin jättää American ja sydänsäryistä kärsivä neitokainen lennätetään prinssin palatsiin.

Kyseessä on pesunkestävä kolmiodraama, joka on höystetty kauniilla puvuilla, kuninkaallisella miljööllä ja julmilla neitokaisilla, jotka kaikki haluavat omakseen joko kruunun tai prinssin. Kaikki paitsi America siis, tai näin ainakin alkuun. Tässä kirjassa vain on niin monta asiaa, jotka pistivät pahan kerran silmään. Kirja suorastaan alkaa sillä, kun America kertoo kuinka Halloweenia ei enää ole, mutta joulu on kyllä pysynyt paikallaan, koska eihän jumalan syntymäpäivää voi muuttaa. Siis, mitä? Maxon on ihana, Aspen on kalju (siis ei ihana), ja jostain syystä America roikkuu Aspenissa, vaikka ainakin viimenäkemän mukaan poika on liikkunut ajat sitten eteen päin heidän suhteestaan. Loppukaan ei yllätä, vaan sen kyllä tietää heti, kun kirjassa kerrotaan mihin kaikkiin paikkoihin värvättyjä nuoria miehiä sijoitetaan (Aspenia siis odottavat kutsunnat). 

Yllätyksettömyydestään, kliseisyydestään (sieltä se nyt tuli, vaikka vannoin ja lupasin etten sanoisi mitään kirjaa kliseiseksi, tämäkin voi olla jollekin ensimmäinen laatuaan) ja typerästä jenkkiläisyydestään huolimatta The Selection on kunnon hömppää, ja jos sen sellaisena osaa ottaa, niin luvassa on ihan hyvä, muttei mitenkään erityinen tai mieleenpainuva lukukokemus. Sen sanottuani jatkankin suoraan sarjan toiseen osaan, vetäkää siitä johtopäätöksenne. ~.n

4. helmikuuta 2015

Oryx and Crake - Margaret Atwood

(Oryx ja Crake, Otava, 2003)
Anchor Books
2003
ISBN 978-0-385-72167-7
376 s.

Oma


Istuskelin joskus reilu vuosi sitten työpaikkani takahuoneessa, kun kirjallisuusguruni Paula suositteli tätä kirjaa minulle. Se oli tullut lahjoitusten seassa meille, muttei sopinut kokoelmaan, jolloin toki kirjastontätillä on etuajo-oikeus kun kirja muutoin olisi päätynyt kierrätyskärryyn. Sinne se tosin jokatapauksessa päätyi, sillä unohdin sen sinne takahuoneen pöydälle, enkä sitten koskaan tullut sitä sieltä korjanneeksi talteen. Hankin kirjan kuitenkin myöhemmin itselleni siinä toivossa, että vielä eräänä päivänä lukisin sen, vaikka pidin (ja ehkä edelleen hiukan pidän) Atwoodia itselleni vähän turhan älykkäänä kirjailijana.

Oryx ja Crake on ylistyslaulu sanoille. Atwood viljelee vanhoja ja kadonneita sanoja päähenkilönsä turvin enemmän kuin oikeastaan ehkä olisi tarpeen, ja varsinkin englanniksi lukiessa huomasin, etten tiennyt kolmatta osaa sanoista, enkä jaksanut niitä lähteä selvittämäänkään. Huolimatta erikoisten ilmaisujen tulvasta, kirjasta kuitenkin kuoriutui oikein mielenkiintoinen tarina, jota MaddAddam-trilogia jatkossa avaa lisää.

Kirjan päähenkilö Jimmy, tai Snowman, kuten hän itseään tahtoo nimitettävän, ei ole mielenkiintoinen tyyppi. Hän on surkea surkimus jolla on pahanlaatuinen seksiaddiktio. Hän on tylsääkin tylsempi ja kertakaikkisen turha tyyppi kaikin puolin. Valitettavasti ainakin kirjan alkupuolella vietetään luvattoman paljon aikaa Snowmanin pääkopan sisällä, enkä muista ihan hetkeen lukeneeni mitään ikävystyttävämpää. Snowman ei kuitenkaan ole onneksi koko jutun tähti, tai kuten melko heti alussa jo selviää, hän on vain onneton sivustaseuraaja, jolle on langennut todella kummallinen rooli maailman uudelleenmuokkaamisessa.

Jimmy on Craken, nerokkaan, mutta tunnekylmän geenitieteilijän lapsuudenystävä, ja saa seurata kunniapaikalta Craken elämää. Välillä heidän tiensä erkanevat, mutta vain yhtyäkseen myöhemmin uudelleen. Heitä yhdistää myös Oryx, nainen, johon he molemmat törmäsivät ensimmäistä kertaa lapsipornosivustolla vieraillessaan. Oryx oli tuolloin kahdeksan, pojat neljäntoista. Oryx ja Crake, kirjan nimihenkilöt, ovat ne oikeasti, todella mielenkiintoiset hahmot. Tarinaa tuskin olisi voinut kertoa kummankaan heidän näkökulmastaan, joten siinä mielessä Snowman on ihan tarpeellinen hahmo.

Atwood ei tarjoile lukijan eteen mitenkään selkeästi tietoa. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eikä Jimmykään niitä sen suuremmin selittele, nehän ovat hänelle arkipäivää. Kirja alkaa siitä, kun Snowman herää kotipuussaan ja tajuaa joutuvansa lähtemään ruoanhakureissulle. Hän asuu lähellä Craken luomia uusia elämänmuotoja, joita kirjassa kutsutaan vain Crakerseiksi tai Craken lapsiksi. Craken ja Oryxin jälkeen mielenkiintoisinta kirjassa on tulevaisuuden maailma, jonka Atwood on luonut. Kyseessä on mielikuvituksentäyteinen universumi, joka perustuu täysin geenitieteelle ja ihmisten kättenjäljille. Meidän tuntemamme maailman loppuminen ja siihen johtaneet tekijät selviävät vasta aivan viime metreillä, eikä Snowmankään onneksi ihan loppuun saakka horise joutavuuksiaan. Pääsinkin sivulle 215 ennen kuin todella kiinnostuin tästä tarinasta, eikä sekään todellakaan ollut Snowmanin ansiota.

Mikäli on siis valmis antamaan anteeksi kertojan jatkuvat ja loputtomat puutteet, Oryx ja Crake on oiva aloitus trilogialle. Se esittelee maailman ja sen kaksi suurinta (tai ainakin mielenkiintoisinta) järjestöä, luontoaktivistit God's Gardenersit sekä geenitieteistä kiinnostuneen älykköjen luoman MaddAddamin. Uudet lajit jäävät kirjassa sivuosaan, mielenkiintoisiksi statisteiksi, mutta uskoisin (tai kenties toivoisin), että edes Craken lapsia nähdään vielä seuraavissakin osissa.