Kiinan kadotetut tyttäret - Xinran

Kannen kuva: Eric Lafforgue
Kansi: Emmi Kyytsönen

Message from an Unknown Chinese Mother - Stories of Loss and Love
Atena
2013
ISBN 978-951-796-901-7
304 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Xinranin Kiinan kadotetut tyttäret kertoo kymmenen liikuttavaa tarinaa äideistä ja tyttäristä (sekä yhdestä isästä). Vaikka Kiinan yhden lapsen perhepolitiikka on maailmallakin ihan yleisessä tiedossa (ja moni varmaan ajattelee, että se on ihan oikein, onhan kiinalaisia sentään aika monta) eivät sen toteuttamisen seuraamukset tai siihen käytetyt metodit välttämättä tule heti mieleen.

Kertomukset ovat tosia, ja sellainenhan totta kai aina kiihottaa mielikuvitusta ja kiinnostaa, onhan kyseessä kuitenkin aidot kauhutarinat ja elävän elämän draamaa, jollaisella aina mässäillään lehdistössäkin (tuoreimpana esimerkkinä palokunnan viemäristä pelastama vauva). Xinran tuo onnistuneesti esiin monta eri puolta ja monia eri syitä, miksi kiinalaisten äitien on luovuttava tyttäristään. Kauhistuttavimpia olivat kertomukset maaseudulta, jossa tyttövauva ei ole mikään lapsi, ja jossa tyttövauvojen uskotaan tuovan suvulle epäonnea moneksi sukupolveksi eteen päin. Eikä tätä ainakaan auta se, että kun perheeseen syntyy poikalapsi, perhe saa valtiolta tilkun maata (elinehto maaseudulla, jossa ei ole rahaa eikä mahdollisuuksia ostaa ruokaa, vaan elanto tulee pellosta), tyttäret eivät tuo perheeseen sen sijaan mitään. Tyttövauvojen "pakahduttaminen" ei ole maaseudulla mitenkään epätavallista, ja maalaiset epäröivät antaa lapsiaan adoptoitaviksi, sillä he yhä luulevat, että heidän tyttärensä laitetaan ulkomailla pakkotyöhön.

Kirja on suunnattu erityisesti adoptoiduille tyttärille, ja se pyrkii vastaamaan kysymykseen "miksi kiinalainen äitini hylkäsi minut?". Kertomusten lisäksi kirja sisältää kirjeitä adoptiovanhemmilta sekä biologisille äideille että Xinranille itselleen. Kiinan kadotetut tyttäret on varmasti henkilökohtainen ja helpottavakin kirja kaikille niille kiinalaisille tyttärille jotka on adoptoitu (kirjan mukaan ulkomaille on adoptoitu noin 170 000 lasta), sekä näiden äideille, biologisille tai muuten.

Jos jotain huonoa on sanottava, Xinran puhuu kirjassa ehkä vähän turhankin paljon itsestään. Alussa olevat kertomukset hänen valtavista kirjakokoelmistaan ja niistä luopumisesta sekä selitykset kivikokoelmasta ovat turhia, vaikka kivikokoelma ehkä ihan vähän liittyykin yhteen kertomukseen. Toki tällä varmaan yritettiin tuoda kirjaan henkilökohtaisuutta ja todistella sitä, että kirjailijalla todella on omakohtaisia kokemuksia ja validiteettia puhua näistä asioista (mitä kieltämättä on), mutta ehkäpä asiat olisi voinut tuoda esiin jotenkin vähän vähemmän päällekäyvästi. Tästä pikkuseikasta huolimatta kirja oli koskettava ja se valaisi hyvin eri syitä, joista lapsia annetaan pois. Kirja myös valaisi kiinalaisten orpokotien sijaa ja kuntoa, oloja, joissa lapset joutuvat elämään ennen kuin joku heidät adoptoi.

Liitteenä kirjassa on myös Kiinan adoptiolaki sekä Kiinan väestö- ja perhesuunnittelulaki, joihin perehtyminen epäilemättä syventää lukukokemusta vielä jonkin verran. Tietokirjaksi siis harvinaisen mielenkiintoista luettavaa.