25. kesäkuuta 2014

Kuulen kutsun metsänpeittoon - Sari Peltoniemi

Kansi: Ea Söderberg
Tammi
2011
ISBN 978-951-31-5939-9
153 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Sari Peltoniemi on nimi, joka on tässä pienessä universumissa joka olen minä putkahdellut esiin yhä tihenevään tahtiin. Hänen kirjaansa nimeltä Hirvi on kehuttu, mutta siinä on mielestäni niin järkyttävän kammottava kansi, etten uneksisikaan tarttuvani siihen. Näin se kansitaide toimii, kuulkaa. Ei tässäkään kansitaide nyt päätä huimaa, mutta on se parempi kuin Hirvessä. Makuasioitahan nämä toki ovat. Lueskelin eilen Kirjavinkkariblogia ja sieltä silmiini osui tieto, että Peltoniemi oli voittanut vuoden 2014 Laivakello-palkinnon. Ajattelin, että tässä on nyt suomalainen nuortenkirjailija, ja vielä palkittu sellainen, enkä minä ole lukenut yhtäkään hänen teostaan, joten eikun tuumasta toimeen.

Martinlaakson kirjaston kirjahyllystä käteeni sitten osui tämä nuortenkirjallisuuden helmi, Kuulen kutsun metsänpeittoon. Kirja ammentaa kolttasaamelaisten kansantarustosta aineksiaan ja vieläpä todella tehokkaasti. Näinkin lyhyeksi kirjaksi - ja lyhyeltä se totisesti tuntuu rämmittyäni vastikään läpi Strandbergin liki seitsensataasivuisen Tulen - tässä on todella paljon asiaa ja tapahtumia. Toki jotkin asiat, kuten Jounin ja Matleenan seurustelu, kärsivät siitä, ettei tilaa suhteen kehittymiselle ole niin paljon. Vaikka jos oikein muistan, ei se yläasteella juuri tuon haastavampaa ollut (paitsi toki meille nörttitytöille, jotka haaveilimme vain elokuvien päähenkilöistä ja artisteista).

Jouni on siis vaelluksella perheensä - isänsä ja sisarensa Saaran - kanssa Lapissa. Hänen äitinsä on kadonnut joskus kun Jouni oli vielä ihan pieni, eikä Jouni muista äidistään juuri mitään. Yöllä Jounin on päästävä tarpeilleen ja metsässä hän kohtaa aavemaisen naisen, joka aiheuttaa kauhua ja paniikkia. Jouni pakenee telttaansa ja koettaa selittää isälleen ja siskolleen mitä on metsässä nähnyt, mutta nämä eivät usko häntä vaan syyttävät vilkasta mielikuvitusta tai painajaisia. Jounikin rauhoittuu ja he palaavat takaisin Siisjoelle, kotiseudulleen ja kaupunkiin. Niinpä Jounille tulee täysin yllätyksenä, kun hän kohtaa naisen uudestaan, tällä kertaa keskellä asutusta. Apu löytyy kuitenkin yllättävältä taholta, sillä Jounin entinen ala-asteen luokanopettaja Romppainen on kiinnostunut shamanismista ja on enemmän kuin halukas auttamaan. Samalla Jouni kohtaa Romppaisen ihanan tyttären, Matleenan.

Tykkäsin Peltoniemen tavasta kirjoittaa ja siitä, että lyhyt kirja ei tuntunut liian lyhyeltä, muttei myöskään pakotetun pieneltä. Vähän jo pelkäsin, että nyt tässä saadaan ihan järkevä selitys kaikelle ja se olikin vain luokkakavereiden järjestämä pila kaupunkilaistuneelle Jounille, mutta onneksi niin ei käynyt. Olisi silti ollut mielenkiintoista tietää, mitä Jounin äidille on käynyt. Kenties se selviää seuraavassa osassa. Tällaisia välipalakirjoja voisin mielelläni lukea enemmänkin. Jouni joutuu kirjassa paitsi yliluonnollisen kanssa tekemisiin, myös ongelmiin oikean elämänsä ihmisten kanssa. Pidin siitäkin, että Jounilla on oikeitakin kavereita, hän on siis ihan tavallinen teini. Pidin erityisen paljon myös siitä, että Jounilla on pitkät hiukset ja hän soittaa kitaraa. Nörttityttö sisälläni ei ehkä koskaan kuole, ah ja voih.

5 kommenttia:

  1. Oliko tämä yhtään Johanna Sinisalon kirjoja muistuttava?
    Juoni ei nyt ihan auennut minulle, mutta sehän on toisarvoista, jos on hyvä kirjoittaja. (; Myös uutuuskirja Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille kuulostaa kirjalta joka joko sytyttää tosi paljon tai sitten menee ihan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, anteeksi. Sitä joskus spoilaamisenpelossa tulee sanottua liian vähän. Jouni saa siis erämaavaelluksella peräänsä pahantahtoisen hengen, josta hän yrittää hankkiutua eroon entisen alakouluopettajansa avustuksella. Juoni ei sinällään ole mitenkään hääppöinen, mutta tykkäsin kolttasaamelaisten mytologian mielikuvituksekkaasta käytöstä ja siitä, että Jouni on lopultakin ihan vaan teini. Yllättävän helpostilähestyttävä kirja kun ajattelee muita vastaavia, kuten esimerkiksi juurikin Sinisaloa. Sinisalolta olen tosin lukenut vain Ennen päivänlaskua ei voi ja Enkelten verta. Niihin nähden Peltoniemen kirja on helpompi mutta pelottavampikin. Kannattaa kokeilla, mikään aikasyöppö tämä ei todellakaan ole!

      Poista
    2. Mukavaakin, että olit kirjoituksessasi paneutunut enemmän ajatuksiisi ja mielipiteisiisi kuin spoilaamiseen. (: Mä tykkäsin ihan mahottoman paljon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta, ainakin silloin vuosia sitten. Nyt taas monet nuortenkirjat joihin olen haksahtanut, ovat olleet useimmiten pettymyksiä.
      Saamelaisen mytologian käyttö kuulostaa kyllä hyvältä!

      Poista
  2. Luin tämän hölmöyksissäni viime kesänä lukumaratonin tuoksinassa, enkä muista siitä oikein mitään. Sen kuitenkin muistan, että päätin tuolloin lukea Peltoniemeä joskus lisääkin. Vielä on päätös toteuttamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toteuttaa! Peltoniemi on ehdottomasti kirjoihinsa uppoavan ajan väärti (ainakin näin yhden kirjan perusteella... :D).

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n