4. marraskuuta 2014

Jäljitetty - Elina Rouhiainen

Kansi: Laura Lyytinen
Tammi
2014
ISBN 978-951-31-7786-7
483 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Kesytön
Uhanalainen

Ottakaa huomioon, että tämä on arvio Susiraja-sarjan kolmannesta osasta. Yllä on linkit kahden edellisen osan arvioihin, ja suosittelen lukemaan kirjat ennen arviota! Jatko-osa-arviot sisältävät AINA spoilereita (tahallisia tai tahattomia), eli jos et tahdo spoilaantua, älä lue tätä. 

Elina Rouhiainen onnistui vakuuttamaan minut ihmissusiromaanillaan Kesytön, joka esitteli meille Raisan ja Mikaelin. Leiskuva romanssi oli juuri sitä, mitä silloin kaipasin, mutta toisessa ja nyt tässä kolmannessakin osassa romanssi on juurikin se, mikä jää uupumaan. Raisa on muuttanut Helsinkiin ja asuu nyt Kalliossa kämppiksenään Niko, jota ei juuri näy. Niko viettää kaiken aikansa Tanelin kanssa, eikä pojalta juuri liikene aikaa muille, josta Raisa ihan syystäkin vähän suivaantuu. Kun Konsta sitten saa tietää, mistä Raisan kaksoisveli löytyy, Raisan ei auta kuin lähteä etsimään veljeään, Mitjaa. Raisaa on nimittäin vaivannut jo pitkään mystiset oireet, joihin Mitja saattaa olla avain. Samalla kuvioon ilmestyy Vlassis, joka väittää tietävänsä vastauksen kaksosten arvoitukseen.

Raisa on tässä kirjassa siedettävämpi kuin kenties koskaan ennen. Hän on hylännyt snobbailunsa ja nenännyrpistelynsä ja keskittyy nyt asiaan. Tykkäsin siitä. Raisa on myös eronsa jäljiltä aika rikki ja turvautuu samanlaisiin parannuskeinoihin kuin monet muutkin - laastarisuhteisiin ja työhön upottautumiseen, esimerkiksi - mikä puolestaan tekee hänestä inhimillisemmän. Inhimillisyys tosin loppuu lyhyeen, kun selviää, mistä Raisan pitkään jatkuneet oireet johtuvat.

Alunperin se syy, miksi en lukenut Rouhiaisen kirjoja, oli se, että olin kuullut niissä olevan vampyyreja, joista olin saanut tarpeekseni. Sitten joku selitti minulle, että vampyyreja on oikeastaan vain yksi, eikä hänkään kimalla auringossa, joten uskaltauduin lukemaan ensimmäisen kirjan. Toisessa kirjassa sama meininki jatkui ja olin oikein tyytyväinen, kun sarjassa keskityttiin yhteen yliluonnolliseen lajiin sen sijaan, että olisi True Bloodin tavoin lyntätty koko yliluonnollinen väki samaan. No, tämä kirja muuttaa sen. Aluksi en pitänyt muutoksesta laisinkaan, en olisi jaksanut lukea jälleen uuden lajin legendaa ja keitä nämä nyt ovat ja mihin ne nyt pystyvät. Meinasinkin jättää kirjan lukemisen kesken - en kenties pysyvästi, mutta vähäksi aikaa edes - mutta päätin jatkaa. Onneksi niin, koska lopulta uuden kansan esitteleminen ei ollutkaan ihan niin rasittavaa kuin olin odottanut. Rasittavaa se silti oli, eritoten kun se antaa Raisalle taas yhden syyn ylivertaisuuteen.

Lisäksi on sitten vielä Mikael. Mikael ei juurikaan esiinny kirjan alkupuolella muutoin kuin Raisan haavekuvissa, joissa hän sitten onkin entistä ihanampi ja komeampi ja onnellisempi ja kaikin puolin muutenkin parempi. Taisin sanoa jo edellisen kirjan arviossa, että olisi kenties parempi liikkua eteen päin kuin jäädä junnaamaan vanhassa romanssissa, jos se ei kerran toimi, mutta jotenkin Rouhiainen onnistui vakuuttamaan minullekin, että Mikael todella on Raisaa varten. Ilmeisesti sarja ei myöskään pääty tähän, mikä on ihan kiva kun ajattelee miten tämä kirja loppuu.

4 kommenttia:

  1. Luin juuri vähän aikaa sitten Kesyttömän, josta en pitänyt yhtään, joten saa nähdä, tuleeko tätä otettua koskaan luettavaksi. Vaikka en sarjan ekasta osasta tykännytkään, arviosi on tosi kivasti kirjoitettu, että ehkä Uhanalainen tulee kohta lukuvuoroon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjoituksesi Kesyttömästä ja sinulla on kieltämättä hyviä pointteja. Itse tykkäsin maisemakuvauksesta (minulle tosin selvisi, ettei Rouhiainen ole koskaan käynyt Kajaanissa, mutta onneksi pohjoisessa eivät maisemat juuri vaihtele), Jaskasta ja Nikosta.

      Kenties tässä tosiaan vaikuttaa asennekin, jolla näitä lähtee lukemaan. Susiraja on selkeästi tarkoitettu viihteelliseksi nuortenkirjasarjaksi, ja sellaisena se pitäisi myös ottaa.

      Mikäli sinulle joskus taas iskee kevyen kirjallisuuden tarve, suosittelen Uhanalaista. Raisa käy joka kirjalta vähemmän ja vähemmän rasittavaksi.

      Mikael tosin pysyy komeana, kaksiulotteisena hahmona varmastikin alusta loppuun, mutta Uhanalaisessa on sentään niitä kutukohtauksia.

      Poista
  2. Minua taas tässä kolmannessa osassa alkoi Raisan itseriittoisuus, salailu ja perusteeton suojelunhalu ottaa päähän. Onko se nyt niin vaikeaa puhua veljensä tai parhaan ystävänsä kanssa kaikkia uhkaavasta vaarasta?! Rouhiainen kirjoittaa minusta aivan mahdottoman luistavasti, ja joka kerta jään koukkuun sulavasti etenevään kerrontaan, vaikka sitten jälkikäteen olen kiukkuinen, kun käteen jäi niin vähän mitään. Kaipaisin tähän sarjaan jonkinlaista punaista lankaa, joka vetäisi homman kasaan. Siis muutakin kuin vain Raisan ja Mikaelin intohimon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy ihan samoin! Oon aina hirmuisen täpinöissäni kirjaa lukiessani ja ahmin nämä yhdeltä istumalta, mutta sitten kun istun alas kirjoittamaan tästä ja mietin oikeasti kirjan henkilöitä ja tapahtumia, minua rupeaa korpeamaan. :D Mystistä!

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n