2. heinäkuuta 2015

Storm Front - Jim Butcher

The Dresden Files #1
Orbit
2000
ISBN 978-0-356-50027-0
307 s.
☆☆
Oma

Storm Front on jälleen yksi työparini suosittelemista kirjoista, jota päätin kokeilla koska miksipäs ei. Sarjasta oli juuri sopivasti ilmestynyt uusintapainos Orbitilta varsin houkuttelevilla kansilla, ja kun pokkarit eivät edes maksa kovin paljoa, päätin antaa Harry Dresdenille mahdollisuuden. En tunnetusti lue dekkareita juurikaan, koska niistä on niin perin hankalaa pitää, enkä lue oikein fantasiaakaan, varsinkaan urbaania sellaista, joten Harry Dresdenistä, Chicagon ainoasta yksityisetsivävelhosta kertova teos ei kuulosta alun alkujaankaan ihan meikäläisen jutulta. Tartuin kirjaan oikeastaan vasta, kun huomasin Audiblessa tämän olevan alennuksessa, sillä olin aiemmin jo huomannut Goodreadsistä Patrick Rothfussin (<3) kirjoittaman arvion, jossa sanottiin, että ensimmäinen kirja on aika hiomaton, mutta että sarja paranee edetessään. Äänikirjan lukevaa James Mastersia Rothfuss kehui myös. Viisi dollaria äänikirjasta ei ole todellakaan paljon, joten ostin sen ja ryhdyin kuuntelemaan.

Teos kertoo siis Harry Dresdenistä, valkeasta velhosta, jonka pään päällä keikkuu Domocleen tuomio. Hän on tappanut magian avulla ja yleensä sellaisesta seuraa automaattisesti kuolemantuomio, mutta Harry tappoi entisen mestarinsa itsepuolustuksena. Harry ei kuitenkaan voi notkahtaa yhtään valkean magian kaidalta polulta, tai hänen askeliaan tarkkaan seuraileva Morgan, velhoneuvoston miekkamies, tulee ja iskee Harryn kuoliaaksi. Harry joutuu siit puun ja kuoren väliin, kun Chicagon poliisilaitoksen etsivät Murphy pyytää hänen apuaan erään tapauksen selvittämisessä. Kyseessä on kaksoismurha, joka on selvästi saatu aikaan mustan magian avulla. Mustan magian kanssa pelaaminen on Harrylle varma kuolemantuomio, mutta rahattomalla velholla ei ole vaihtoehtoja mikäli mielii pitää katon päänsä päällä. Niinpä hän yrittää kaikin muin keinoin selvittää Murphyn apuna tapausta.

Kirjassa on mukana äärettömän mielenkiintoisia hahmoja kuten keiju Toot-Toot, Harryn kissa Mister ja Harryn avustaja, pääkallon sisään vangittu ilman henki Bob. Sarjassa on todella paljon potentiaalia, mutta tämä ensimmäinen osa junnaa kuin syvässä suossa. Jossain vaiheessa luin vain kustakin kappaleesta ensimmäisen lauseen enkä siltikään tippunut kärryiltä, mikä kertonee jo jotakin kerronnan hitaudesta. Päädyin siis lopulta lukemaan kirjan loppuun paperisena, sillä ainakin sarjan ensimmäinen äänikirja on äänitetty niin, että Mastersin suuäänet kuuluvat vähän turhan hyvin nauhalla. Masters on selvästi ensimmäistä kirjaa lukiessaan koko touhussa melko uusi, sillä hän huokailee paljon eikä muutoinkaan oikein osaa suhteuttaa hengittämistään ja lukemistaan.

Toisaalta minua kiehtoo aivan järjettömästi Butcherin luoma maailma, mutta toisaalta en jaksaisi enää toista yhtä hidastempoista dekkaria. Jopa taistelukohtaukset tuntuivat jatkuvan loputtomiin, ja kuulun kaikessa muussakin viihteessä siihen sorttiin, joka meinaa nukahtaa taistelukohtauksissa tai pyrkii skippaamaan niiden ylitse. Aion kuitenkin kokeilla vielä toisen Dresdenin ja kenties vielä kolmannenkin, mikäli maailma vain pysyy yhtä mielenkiintoisena! Toivottavasti Butcher on myöhemmissä kirjoissa hiukan kiihdyttänyt tahtiaan, mutta sehän jää nähtäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n