16. tammikuuta 2016

The Diviners - Libba Bray

Little, Brown
2012
ISBN 978-0-316-12611-3
578 s.

Oma

Poikkeuksellisesti kirjoitan tätä joitakin päiviä kirjan luettuani. Yleensä kykenen sanomaan sanottavani melko heti kirjan päätyttyä, mutta jostain syystä The Diviners vaati pidemmän miettimisajan. En edelleenkään varmasti pysty täysin kuvailemaan sitä tunnetta, jonka tämä teos minulle jätti, mutta lupaan yrittää parhaani. Sanottakoon nyt kuitenkin heti alkuunsa, että ennakko-oletukseni tästä kirjasta eivät vastanneet sitten alkuunkaan sitä, mikä minua teoksen sivuilla odotti. Luulin sukeltavani kenties Noir-henkiseen etsivädekkariin, mutta The Diviners on paljon, paljon enemmän.

The Diviners sijoittuu 1920-luvun New Yorkiin, jossa jotakin julmaa heräilee unestaan. Joukko nuoria kokoontuu yhteen ja illan emäntä yrittää pelastaa tylsäksi käyneen kokoontumisen kaivamalla kaapista ouja-laudan, jota käyttäen nuoret tulevat kutsuneeksi esiin Naughty John -nimisen hengen. He eivät päätä istuntoaan asiaan kuuluvalla tavalla, joten John pääsee vapaaksi kahleistaan ja ryhtyy kylvämään tuhoa New Yorkin kaduille. Samaan aikaan pikkukaupungin kasvatti Evie aiheuttaa sen verran paheksuntaa kotikaupungissaan, että Evien vanhemmat päättävät lähettää tytön skandaalia pakoon New Yorkiin tämän sedän luokse. Eviellä on erikoinen kyky, sillä hän pystyy kertomaan ihmisten syvimmät salaisuudet koskettamalla jotakin näille kuuluvaa. Huomiosta huumaantuneena hän tulee paljastaneeksi salaisuuden, joka aiheuttaa kaaosta pikkukaupungissa. New Yorkissa hän ei kuitenkaan ole ainoa kaltaisensa.

Rakastuin tähän kirjaan täysin. Kirja on kirjoitettu ainakin näin maallikon näkökulmasta katsottuna autenttisella kielellä, ja vaikka se alkuun aiheutti vähän hankaluuksia ("flappers"?) ja kikatuksia ("you are absolute berries, darling!"), se teki kirjan maailmasta huomattavasti eläväisemmän. Bray kuvaa 20-luvun yöelämää, poliittista ilmapiiriä ja tyyliä oikein hyvin ja asiantuntevalla otteella. Itse ainakin vakuutuin, vaikka vieraampaa aikakautta saa hetken hakea.

Kirjasta paistaa melko selkeästi, että kyseessä on sarjan aloitusosa. Bray esittelee paitsi tämän kirjan päähahmot, myös tulevien kirjojen hahmoja (tämän tajusin vasta saatuani toisen osan käsiini, mutta niinhän nämä asiat yleensä menevät). Kirjassa tutustutaan miljööseen ja sarjan pääpahiskin vilahtaa sivuroolissa. Tai ainakin olettaisin, että tämä silinterihattuinen herrasmies on pääpahis.

En osaa täysin nimetä sitä, mikä tästä teoksesta tekee niin uniikin. Vielä päiviä kirjan luettuanikin minut yllätti tunne, että halusin palata kirjan sivuille ja sen hahmojen luokse, Olin täysin lumoutunut tästä kirjasta ja vei aikaa, ennen kuin pystyin aloittamaan mitään muuta. Ja nyt pyrähtelen kirjasta kirjaan, etsien jotakin samankaltaista lumousta. Kenties jatko-osan, Lair of Dreamsin lukeminen parantaisi minut tästä, tai sitten se vain pahentaisi tilannetta. Niin tai näin, aion tarttua siihen mitä pikimmiten, vaikka kyseessä on samanlainen järkäle kuin tämäkin! Olen kuitenkin päättänyt lukea vain omaksi ilokseni tänä vuonna, joten aikaa ainakin on. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n