6. marraskuuta 2016

Gemina - Amy Kaufman & Jay Kristoff

Knopf
2016
ISBN 978-0-553-49915-5
659 s.

Oma
Illuminae

Edellisestä blogikirjoituksesta alkaa olla jo niin kauan, että tässähän rupeaa ihan mietityttämään osaanko edes enää. Ihan hirmuisen iso kiitos kaikille teille, jotka ette ole kuitenkaan lukevaa peikkoa hyljänneet hiljaisuudesta huolimatta! Kenties jotkut teistä ovat seurailleet peikon Goodreads-tiliä ja huomanneet, että jonkin verran (sarjakuvien) lukemista on tänäkin vuonna tapahtunut, vaikkei se täällä blogin puolella juurikaan ole näkynyt.

Goodreadsin tilastojen mukaan olen lukenut tänä vuonna 69 kirjaa ja olen 100 kirjan vuositavoitteestani 15 kirjaa jäljessä. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan juuri nyt ole minulle tärkeitä. Pian on uusi vuosi ja uudet tavoitteet, keskitytään sitten niihin. Pyrin edelleen siihen, että lukeminen olisi jälleen hauskaa ja nautinnollista, enkä edes mieti sitä, että suunnilleen puolen vuoden kuluttua pitäisi olla jo taas vinkkauskunnossa. En mieti sitä yhtään. En.

Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan kirjoja, joista aidosti innostun. Jotka eivät edes kaukaa haise tippaakaan työlukemiselta. Illuminaen jatko-osa Gemina on juuri tällainen teos. Huolimatta statuksestaan, Gemina sijoittuu toiselle laidalle universumia, siinä on eri päähenkilöt ja täysin eri tapahtumapaikat kuin Illuminaessa. Gemina sijoittuu warp station Heimdallille. Heimdalin päällikön tytär Hanna Donnelly on valmistautumassa Terra dayn juhlintaan uskomattoman komean poikaystävänsä kanssa. Samaan aikaan toisaalla aluksella Nik Malikov kasvattaa setänsä kanssa hallusinogeenista limaa tuottavia alieneita, niin kuin huumekauppaa harjoittavilla House of Knivesin mafiosoilla on tapana.

Kaikki menee hetkessä pieleen, kun Nik pakotetaan salakuljettamaan alukseen kontti, josta kuoriutuu todella ikävä yllätys. Heimdalin sekä Illuminaesta tutun Hypatian kohtalo joutuu uhatuksi, sillä pian aluksessa riehuu karanneiden alieneiden lisäksi myös asein varustettuja erityisjoukkoja, joiden ainoa tehtävä on huolehtia siitä, että Heimdalin madonreika on tarpeeksi stabiili saattamaan matkaan lähestyvän drone-armeijan - henkilövahingoista viis.

Gemina ei ole laisinkaan niin trillerimäinen kuin Illuminae, mutta edelleenkin hyvin toiminnantäyteisellä otteella mennään. Taistelukohtauksia on runsaasti ja Gemina hyödyntää samanlaista mielikuvituksekasta ja leikkisää taittoa kuin Illuminaekin. Kirjaa saa välistä pyöritellä ihan tosissaan käsissään pystyäkseen lukemaan kaikki tekstit. Rakastin tätä kirjaa vähintään yhtä paljon kuin Illuminaeta, mutta kaikkein eniten haluan tietää, kuinka nämä kaksi tarinanhaaraa nivoutuvat lopulta yhteen. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n